maanantai 25. syyskuuta 2017

Hidetoshin ylilyönti

Minulle on aina jäänyt Hidetoshista vähän ikävä kuva erään tietyn kohtauksen jälkeen.

Gohein tila heikkenee, jolloin Daisuke ottaa Ginin treenaamisen kontolleen. Hänen lihasmassansa kasvaa ja pian Daisuke kykenee ampumaan Hidetoshin jousellakin. Daisuke itse asiassa jopa lainaa jousta ilman lupaa ja lähtee Akakabuton perään. Akakabuton sijaan kaatuu kuitenkin aivan toinen karhu.
Hidetoshille kuitenkin selviää, että Daisuke on mennyt käyttämään jousta ilman lupaa ja käynyt vuorilla metsästämässä. Daisuken selitellessä tekojaan Hidetoshi lopulta läimäyttää Daisukea poskelle. Hän ei saa enää käyttää jousta, eikä harjoitussalillekaan ole asiaa.

Juuri tämä poskelle lyöminen on jäänyt ikäväksi asiaksi hahmon kohdalla. Hidetoshi olisi nimittäin voinut toimia aivan jollain toisella tavalla kuin lyömällä. Ehkä tyyneyden pitäminen oli vaikeaa, kun Hidetoshi pyysi jo heti alkuun Daisukea poistumaan. Mutta se ei siltikään oikeuta lyömään, vaan Hidetoshin olisi pitänyt esim. poistua tilanteesta aikuisen roolissa. Olisikohan edes muita vaihtoehtoja ollut? Tilanne kuumeni varsin nopeasti.

Ennen Daisuken luo menoa Hidetoshihan kävi puhumasta asiasta Gohein kanssa. Kummallakin oli aika yhteinen linja siitä, ettei Daisukea tule kehua teostaan. Hän pääsee vielä hengestään. Kun tätä ajattelee, tuntuukin oudolta ettei Daisuken kotona tullut mitään seuraamuksia tms. Ehkä olisin jopa kuvitellut jonkun ottavan sen puheeksi. Ei kai muuten omien tekojen seurausta voi ymmärtää?

Toisaalta tuntuu hurjalta, että Daisukea kielletään niin myöhäisessä vaiheessa ja oletetaan hänen välttävän houkutusta. Olisiko Hidetoshin siis alkujaankaan pitänyt vahvistaa tätä jousipuolta? Tätähän Hidetoshi myöhemminkin kyllä katuu.

Ymmärrän kieltämättä Daisukeakin, miksi hän toimi niin kuin toimi. Sen sijaan Daisuke olisi voinut kohdata Hidetoshin jo metsässä ollessaan ja myöntää tekonsa. Ehkä tilanteesta ei sitten olisi tullut aivan tällainen..

Tämä ikävä kuva Hidetoshista säilyy osittain senkin takia, ettei hän taida pyytää anteeksi lyömistään. Eikä sarjakaan pahemmin näytä, että Hidetoshi katuisi edes tekoaan. Sangen ikävää.

Hidetoshin puolustukseksi täytyy silti sanoa, että vastuu ja rajojen asettaminen ei ollut ainoastaan hänellä. Siihen olisi kaivattu paljon muitakin. Vaikka niin Hidetoshin kuin Daisuken teot olivat väärin, ehkä koko kuvio kuvaa tietynlaista inhimillisyyttä? Auktoriteettinä tai kasvattajana ei ole aina helppoa olla.

maanantai 4. syyskuuta 2017

Hiron kommentti

Muistan kuinka erästä Hiron kommenttia leimattiin naisia halventavaksi Weed-animen ilmestyttyä.

Kun Reika yrittää pakoon Hougenilta, ilmestyykin Hiro mukaan kuvioihin. Hän vie jopa yhdeltä koiralta kivekset suojellessaan Reikaa. Hiro kommentoi aiempaa liikkumistaan alueella seuraavasti: "Tulin tänne kuultuani, että suuret johtajat Hougen ja Gin ovat täällä – mutta Hougen näyttää pystyvän vain huijaamaan naisia. Ei kovinkaan vaikuttavaa."

En muista yhtään, miten mangassa asiasta puhuttiin kerta minulle ei ole mahdollisuutta niitä selailla. Mutta näin animen versiossa.

Huomasin kommentin ikävyyden vasta sitten, kun siitä oli puhuttu yleisemmin. Sitä ennen ja ehkei nytkään kommentti herätä ihmeellisiä tuntemuksia. Epäilen tämän johtuvan pitkälti siitä, millainen Hiro on hahmona. Hiro on todella sympaattinen ja hänen sanansa ovat hyvin harkittuja, ehkä osittain erakkomaisen luonteensakin puolesta. Toistahan olisi kuulla kommentti esim. Hougenin suusta, joka ei kunnioita naisia lainkaan. Hirolla on siis vähän toisenlaiset arvot.

Uskon, että Hiro halusi pohjimmiltaan tuoda esiin pettymystään Hougeniin. Hän odotti Hougenilta paljon muutakin kuin kieroja temppuja. Hiron olisi siis pitänyt osata sanoa kyseinen asia toisin ilman, että hän olisi leimannut naiset/naaraat sinisilmäisiksi ja ehkä siten samalla heikoiksikin. Eihän Reika kuitenkaan vapaaehtoisesti lähtenyt Hougenin matkaan ja onnistuihan Reikakin huijaamaan Hougenin koskeen.

Paisuuhan tämä kommentti huomattavasti isommaksi, mitä enemmän sitä ryhtyy ajattelemaan ja ns. ylitulkitsemaan. En kuitenkaan usko, että Hiro tarkoitti sanoissaan ihan noin. (Tiedä sitten, onko itse japanilainen puhekäännös erilaisempi.) Sillä naaraskin voi huijata ihan samalla tavalla kuin uroskin.

Loppujen lopuksi kommentti on niin epäsuora ja olematon, että pahempaakin on tullut vastaan. On kuitenkin ikävää, että tausta-ajatus Gingan naiskuvasta näkyy  takana.
(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.