Versioista ulkopuolelle jääneet hahmot

Kaikki hahmot eivät suinkaan esiinny animessa ja mangassa. Voi olla, että jotkut on tehty vain toiseen versioon. Siksi tarinankulussa onkin eroavaisuuksia. Otin tähän mukaan ne hahmot, jotka ovat jääneet itselleni vahviten mieleen. Ja näille olisin suonut vähän enemmän roolien suhteen.

Yllä oleva hahmo on jäänyt nimettömäksi, vaikka siitä on puhuttu nimellä ojīsan (= vanhus). Hahmo esiintyy ainoastaan mangassa ja Johnin joukko törmää siihen ollessaan Kyushussa. Bemu nimittäin sokeutti koiran, kun se oli erehtynyt katsomaan hänen syöpyneitä kasvojaan. Hahmo pysäyttikin Johnin poppoon ja varoitti, etteivät he toistaisi hänen tekemää virhettään.

Animessa ei näytetään läheskään niin paljon Kyushun tapahtumia kuin mangassa. Etenemistahti on siis nopeampi, mikä selittää sen ettei hahmoa ole mukana. Ottaen huomioon myös sen, ettei animessa näy kohtausta, jossa John ja muut käyvät katsomassa, miten Great pärjää.

Omasta mielestäni juuri tämä sokea, vanha koira toi ennen kaikkea Bemuun sitä katu-uskottavuutta. Animessa Bemulla ei nimittäin ole sellaista mainetta, koska rooliakin on kavennettu. Vaikka hahmo kulkee aikalailla käsi kädessä Bemun kanssa, oltaisiin tällainen pienikin seikka voitu lisätä animeen. Se olisi saanut Ohun sotureitakin hieman varuilleen, kun Bemu uskaltaa toimia noinkin raalla tavalla. Animessa hän nöyrtyy niin helposti sotureiden edessä.

Harunosuke vuorostaan kuului Battin ryhmään, Hougenin joukkoon. Hahmoon törmätään, kun se päättää ottaa hatkat ja Hougen sattuu löytämään hänet. Harunosuke on jopa hetkellisesti vaarassa päästä hengestään, mutta pääsee rotunsa ansiosta mukaan Hougenin juoneen. Weed törmääkin häneen myöhemmin.

Harunosukessa kiehtoo kieltämättä sen rotu. Pidän siitä, että Weedissä tanskandoggeja on enemmän ja melkeinpä aina ne korvat ovat olleet pystyt tai puolipystyt. On siis miellyttävää nähdä vaihteeksi tällaistakin. Mutta rodun lisäksi tärkeänä ominaisuutena tulee myös luonne-ero. Kaikki muut rodun edustajat on kuvattu väkivahvoiksi ja rohkeiksi. Harunosuke tekee siinä poikkeuksen olemalla arempi ja pelokkaampi. Mutta ystävällisyyttä löytyy sitäkin enemmän. Ehkä siitä tuleekin jostain syystä mieleen Lonely Ronin päähahmo Ron? Vaikka aika vähän hahmoon pääseekin tutustumaan. Mutta tässä kohtaa Hougenin juoni toimi täydellisesti.

GNG:n mangassa esiintyy eräs tuntemattomaksi jäänyt tanskandoggi. Hän toimi mm. Billin joukossa ja varoitti Giniä tulevasta taistelusta. Samannäköinen hahmo esiintyy myös Weedin toisessa mangassa, kun Daisuke saa valokuvat Ohun vaarallisimmista koirista. John ja Akame ovat mukana ja myös tämännäköinen koira. Mutta silti kiistellään, onko koira sama kuin GNG:ssä.

Takahashi on tosiaan voinut tarkoittaa/ajatella koiran GDW:n puolella esim. Keniksi/Greatiksi. Mutta jos ajatellaan, että koira on sama kuin GNG:ssä - kiinnostaa minua monet asiat. Miten se oli päässyt ns. tuohon asemaan verrattuna siihen, millainen asema koiralla oli GNG:ssä. GNG:n animessahan tanskandoggi ei esiinny, vaikka se oli ihan kiva lisäys pyörimään Sniperin ja Billin joukkoon. 

Mutta luulen, että GNG:n/GDW:n hahmolla on haettu jotain ihan muuta Akamen ja Johnin rinnalle. Vaikuttavuuden kannalta se olisi vaatinut jo animessakin mukana olemista..

Ryu, Ryo, Hanji ja Heita tulivat mukaan animeen, kun Jerome haki Shikokusta apujoukkoja Weedille. Poppoo nähdään mm. ilmestymässä Toubein kuolinhetkellä ja tukemmassa, jotta tosa ei kaadu. He myös auttavat esim. Kagetoraa ja Keniä jäädyttyään Battin ansaan.

Minulla on vähän ristiriitaiset tuntemukset tästä nelikosta. Toisaalta tuntuu, että Musashi väkisin änkesi heidät Jeromen mukaan ollessaan niin huolissaan uroosta. Mutta toisaalta on kivaa nähdä näin hyvällä ulkonäködesignilla varustettuja hahmoja touhuamassa. Heidän roolinsa ei jää pieneksi, vaan nelikkoa näytetään vielä lopputaistelunkin puolella. Ammattitappajien kuoltua vähän kaipasin sitä, että Jerome vetäisi jälleen jotain ryhmää. Mutta tiedä sitten, onko tämä juuri se? Ja Jerome alkaa melko nopeasti irtautua porukasta ja jättää heidät muiden avuksi. Mangassa taas pidän toisaalta siitä, että hahmo toimii yksin. Mutta sitä itsetuhoisuuden ja harhailun määrää ei jaksa kukaan.

Ryo on ehkä eniten se hahmo, josta nautin. Ja se oikeastaan yllätti, että hieman sallittiin sitä, että Ryo jyräsi koiria sivuun. Mutta petyin jollain tapaa siihen, että hän ja Ryu menivät haastamaan Hougenia. Naarashahmo kärsi tästä nyt, vaan enemmän koska Ginga-maailma.

Mutta oli hienoa nähdä, että Ohun soturit saivat hieman ulkopuoliseltakin taholta apua ja pelastusta. Sen takia taistelu ei ollut niin yksitoikkoista. Mutta nelikko ei myöskään mennyt puuttumaan liikaa, vaan oli siellä missä tarvittiin.

Fanin tiedonmäärä

Omassa lähipiirissäni tunnutaan ajattelevan, että tiedän kaiken Gingasta ja tietämieni asioiden yksityiskohtia saatetaan ihmetellä. Miten ja mistä kaikki on kertynyt. Vaikka olenkin tehnyt pitkää fanitaipaletta, en jaksa ajatella tietouteni olevan niin ihmeellistä. Jokainen pystyy kartoittamaan omaa tietouttaan. Jos ei tiedä vastausta, älyää kysyä ja etsiä vastausta.

Kieltämättä tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus, kun tiedonmääräni rajoittui vain animeen. Tätä aikaa olen elänyt oikeastaan sellaiset pari vuotta ja ehkä se on siksi niin pieni kokonaisuus. Toki kaikkea tietoa ei ole saatu päähän yhdessä hujauksessa, vaan se on vienyt aikaa ja vaivannäköä. 

Eri nettisivujen merkitystä tiedonhaussa ei voi kiistää ja niiltä se vähän syvempi (kuin animen) tieto on kertynyt. Mutta koen, että se syvällisin tieto mitä minulla on, on tullut nimenomaan foorumeilta.

Hopeanuoli.comin kaikenikäisten foorumilla ollessani minulla oli jo hallussa vähän syvempää tietoa. Ja oikeastaan eri keskustelujen myötä esim. mangasta sitä joutui ns. kertaamaan vanhaa tietoa ja saamaan uutta. Ja omaa tiedon oikealuotoisuutta pystyi ylipäätään helposti tarkistamaan, jotta ei puhunut ihan mitä sattui.

Eli muiden esittämiin Gingaan liittyviin kysymyksiin pystyi vastaamaan jo ihan hyvin. Joku saattoi tosin tuoda hieman täydennystä mukanaan. Näistä ajoista muistan oikeastaan sen, miten kiusallista se oli kun joko vastasi väärin tai joku antoi ehkä jopa vähän parempaakin tietoa. Välillä mietin, että oliko siinä tosiaan kyse halusta päteä, jonka kautta päästä korjaamaan toista. Mutta näin jälkeenpäin ajateltuna ajattelen, että ei ollut. Vaikka sellaisen käsityksen saattoi helposti saadakin. Nykyään taidan itse olla se päällepäsmäri kyseisessä tilanteessa. Tiedä sitten, olenko sillä tavalla haitaksi. Vai pitäisikö nähdä juuri tärkeäksi se, että tieto on oikeaa. Mutta ainakin tähän asti toimintani on nähty haluksi auttaa. Hyvä niin.

Suosin jollain tasolla enemmän foorumeita, koska siellä tieto on liikkuvampaa. Ja sellaisia juttuja ei välttämättä hyödynnetä/pystytä hyödyntämään samalla tavalla muilla nettisivuilla. Mutta liikkuvassa tiedossa voi vastaavasti olla se ongelma, että mistä sen tiedon löytää. Jostakin asiasta on voitu keskustella "väärässäkin" aiheessa tai tiedonjyväsen löytäminen voi olla hankalaa. Mutta eduksi tulee se, miten tavallaan nimestäkin voi päätellä - mistä etsittävä tieto mahdollisesti löytyy.
Kaksoissolan foorumilla on monia hyviä esimerkkejä sellaisesta ei ns. paljoa puhutusta/huonosti levinneestä tiedosta. Esim. pehmoleluista jaettiin aikanaan kuva, josta pysyttiin päättelemään miten fanit saivat aikoinaan äänestää lopulliset hahmot. Tai miten Weed-mangan toisessa osassa oleva Komagatake-tulivuori liittyy tosielämään. Sillä sen niminen tulivuori purkautui Ohussa 1970-1971.
Kyllähän tällaisia asioita on enemmän jaettu blogeissa ja muualla. Mutta koen silti, että lähtötilanne ei ole juuri hirveän paljon muuttunut. Ja sinänsä pidän Gingan parhaimpana elementtinä sitä, että olen oikeastaan saanut lähteä etsimään esim. edellä mainittuja asioita omatoimisesti. Sen kautta sarjaan on tullut enemmän syvyyttä ja kosketuspintaa. Ehkä kaiken ei pitäisikään olla valmiina, jotta fanina voi kasvaa?

Olen rehellisesti sanottuna tyytyväinen omaan tietomäärääni. Tai ehkä pikemminkin voisi puhua tiedontasosta. Mutta kuten jo aluksi selitin, niin välillä on ollut outoa ottaa kehuja vastaan omasta tietoudesta. Tavallaan siinä on hienoutta, kun pystyy antamaan sarjasta monennäköisiä puolia, jotka ovat saattaneet jäädä vieraiksi. Fandomissa olevana ihmisenä sitä helposti tunteekin, ettei sitä tiedä ns. kovinkaan paljon tai ei pysty kertomaan uutta. En syyttäisi tästä faneja, vaan se on karu totuus kun ympäristö on eri. Ja siksi kaikki on niin tuttua. Mutta välillä on mieltä virkistävää ja vastapainoa käydä keskustelua toisenlaisesta näkökulmasta kuin mihin on esim. foorumilla tottunut. Ja sitä kautta pääsen toisaalta siihen, miksi tässä edes fanitetaan.

Koen kuitenkin myös niin, että minulla on omalla tavalla puutteita tämänhetkisessä tiedossani. Tiedän kyllä riittävästi erikoisuuksia ja yli perustiedon. Mutta silti on niin vähän, mitä tiedän esim. Akamesta sarjana. Luulisin tämän johtuvan siitä, miten pieni sarja on kyseessä tai miten keskustelu on häiventynyt. Tällöin tieto ei päivity läheskään samalla tavalla kuin puhe Weedin suomimangasta. Uskon silti, että tähän tulee muutos siinä vaiheessa kun Akame tulee ensi vuoden puolella suomeksi. Ginga: The Last Wars sarjan suhteen ei ole samanlaista ongelmaa. Vaikka ongelmana tulee kieltämättä jonkinlainen uutuus, jolloin ei ihan pysy perässä. Vaikka ymmärtäisi. Kenties eteneminen on niin intensitiivistä.
En voi kieltää sitäkään, ettenkö olisi joskus sortunut uskomaan vääriä faktojakin. Kuten että Ginin sisarukset olisi nimetty Hiya-niksi ja Giyaniksi. Mutta tässä on ollut ennemminkin sitä, että näin on uskottu yleisesti ja vasta myöhemmin on huomattu tieto vääräksi. Se on vaikuttanut siihen, että itsekin on pitänyt tietoa oikeana. Ja en ottaisi sitä vakavasti, että tietokin päivittyy. Suuntaan jos toiseen.

Välillä olen miettinyt sitä, että olenko koskaan "täydellinen" tiedon suhteen. Tai voiko sellaiseksi edes tulla ja millaista oma tieto on 10-15 vuoden päästä. Lähinnä jos ajatellaan sitä, että joskus vielä sarja on päättynyt ja sen tekijääkään ei ole enää jatkamassa. Haluaisin kuitenkin ajatella, ettei tietoa koskevaan täydellisyyteen pääse koskaan. Että aina voisi olla edes yksi tai kaksi jollain tavalla uutta asiaa. Ja oikeastaan fanitukselle se on masentava päätös. Tässä on kaikki ja ympyrä on sulkeutunut. Ei. Tai ehkä sen lähelle voi hieman päästäkin. Mutta pohdintatieto ei tule koskaan kuolemaan ja se taitaa pitää huomattavasti enemmän elossa omaa faniutta kuin faktatieto.
Tietoa on tosiaan monenlaista ja useiden vuosien jälkeen sitä huomaa tekevänsä vanhan kertausta. Ei toki aina yhtä kuivasti, koska mieli ja muisti toimivat eri tavalla. Paljon tulee silti uuttakin, jota sisäistää.
Toinen asia, mikä on mietittänyt on tiedon olennaisuus. Nykyään sitä kokee, että sillä kauan sitten hankitulla perustiedolla ei ole samanlaista arvoa tänä päivänä. Johtuneenko sitten siitä, miten liikaa sitä tietääkään ja se että Gin on karhukoira, on muuttunut itsestäänselvyydeksi. Haluaisin osata muistaa arvostaa tätäkin tietoa. Pohdintatieto, erikoisuudet, löydöt ja esim. ihan uusi GTLW:n tieto ovat sitä, mitä tavoittelen eniten tai johon olen suuntautunut. Sen sijaan esim. jonkinlaista luettelotietoa en ole koskaan ymmärtänyt. Mitä teet sillä, että osaat luetella ulkomuistista Kisaragin poikien nimet tai jonkun mangan ISB-tunnuksen? Lähtisin enemmin miettimään minkälaisia hahmoja Kisaragin pojat ovat kuin, että tieto perustuisi siihen ettei se oikeastaan kerro mitään.

Mitä fanin olisi siis hyvä tietää?

Olisiko Gohein pitänyt saada tappaa Akakabuto?

Törmäsin joku aika sitten eriävään mielipiteeseen siitä, kenen olisi pitänyt saada tappaa Akakabuto. Kommentissa oltiin sitä mieltä, että se olisi pitänyt suoda Goheille. Eri asioista voidaan olla todellakin, vaikka ja mitä mieltä. Tähän liittyy juurikin oma haluni kirjoittaa aiheesta. Ei niinkään siksi, että yrittäisin olla ns. enemmän oikeassa omilla sanomisillani tai hupentaa ajattelua.

Sarja lähtee liikkeelle siitä, miten Goheista ja Akakabutosta tulee toistensa vihamiehiä. Ukko menettää korvansa ja yhden taidokkaimmista karhukoiristaan. Shiron. Akakabuto kärsii vuorostaan oikean silmän menetyksestään. Mutta tämän jälkeen mm. Rikin epäselväksi jäänyt kohtalo hiertää miehen ja karhun välejä. Akakabuto yrittää laajentaa reviirejään ihmisten alueille samaan aikaan, kun ihmiset ovat toimettomia. Tunteet ja tilanne kuumenevat aina Suureen taisteluun asti, jossa nähdään lopullinen uusi ottelu ja tilien tasaaminen. Gohei pääsee ampumaan Akakabutoa useamman kerran ja jo hetken luullaan karhun kuolleen. Tässä vaiheessa Akakabuto kirjaimellisesti nousee uudelleen ja peittoaa Gohein. Mutta viimeisen silauksen tekee tuleva johtaja, Gin, pyörivällä ZTB-iskullaan.

Ehkä merkittävin asia tai syy sille, miksi sarja kääntyi tuosta lähtötilanteesta toiseen, on koirat. Ihmiskeskeisyys alkaa häviämään, mistä mm. Gohei kärsi. Koirista tehdään se ns. ulkopuolinen apuväline, kun ihmisten toiminnasta ei ole yltämään samalle tasolle. Mutta sinänsä minusta jopa tuntuu siltä, että niin ihmiset halusivat sen olevan. Vaikka tuottaahan se omalla tavallaan häpeää myöntää, ettei tässä edes yritetty mitään tehdä. Mutta koirien toiminnalla oli myös ihmisiä herättävä vaikutus. Koirat auttoivat ihmisiä pääsemään ylitsepääsemättömien aikojen läpi ja luoda uskoa sekä toivoa. Ehkä se oli ihmisille vaikeampaa, sillä he kokivat vastustelua vähän joka suunnasta. Koirilla saattoi ollakin näin, mutta takapakki ei lannistanut.

Goheilla oli kieltämättä se etu puolellaan, että hän pystyi erottumaan muista ihmisistä omilla taidoillaan. Mutta harva taitaa lähteä yksin haastamaan kymmenmetristä karhua? Ja käytännössähän ukko pärjäsi parhaiten yhteistyössä koirien kanssa, mikä nähdäänkin lopussa.

Omasta mielestäni Gohei ja koirat "pääsivät" yhdenveroisiksi juuri tuolla Takahashin asetelmalla. Ehkä se olisi siis ollut jollain tavalla epäkunnioittavaa koiria kohtaan, että viimeisellä hetkellä joku muu tappaa Akakabuton. Sitähän koirat olivat niin pitkään jahdanneet. Vaikka en kieltämättä usko, että koirat olisivat juuri näin ihmisten tavalla ajatelleet. Olleet katkeria siitä, että joku tekee työn ja vie siitä kaiken kunnian. Ei, tehtävä olisi silti tullut täytäntöönsä. Mutta ehkä me fanit olisimme nähneet tilanteen tuolla tavalla? Kuin koirien tekemän työn turhaksi. Vaikka eipä taitava metsästäjä ja karhukoirien kouluttaja, sellainen kuin Gohei, sitä halvenna. Varsinkin jos alkaa kuvittelemaan esim. Hidetoshia Gohein paikalle.

Sarjan tekemien valintojen takia ei siis ollut mahdollista, että Gohei olisi tappanut Akakabuton. Mutta sitten voimme alkaa perustella sitä esim. kostomotiivilla. Harva meistä taitaa kuitenkaan epäillä, etteikö Gohei olisi pystynyt ampumaan Akakabutoa. Se p*rhanan pirulainen vain nousi vielä uudelleen! Tämä taas oli yksi sarjan tekemä päätös lisää. Mutta kuitenkin jonkun aikaa elettiin sitä hetkeä, että Gohei oli tappanut Akakabuton ja saanut kostonsa. Uskon että tämä jälkimmäinen tapahtui huolimatta siitä, miten Akakabuton tappaminen epäonnistui Gohein kautta.

Leikatussa on se huono puoli, että se tosiaan saa Ginin näyttämään rumalta/pahalta. Tai no, tuo on vähän tulkinnanvarainen asia. Mutta aika yleinen mielipide tästä on se, että ZTB:llä Gin tosiaan lunasti johtajuuden, eikä vain ottanut sitä perintönä. Siihen ollaan oltu tyytyväisiä. Mutta enpäs tiedä. Koirat eivät kai olisi asiasta välittäneet samalla tavalla, vaikka Gohei olisi karhun ampunut. Mutta kieltämättä myös Gohei näytti typerältä, kun ei onnistunut ampumaan heräämisen jälkeen. Tasapuolista nöyryyttämistäkö?

Ehkä siis voisi ajatella, että loppupeleissä Akakabuton kaatumisessa oli kyse siitä kummalle puolelle se kääntyy. Ensin yritettiin koirilla, sitten Goheilla melkein onnistuen ja sitten taas koirilla. Ja kun Gohei toimi, koirat näkivät sen oikeasti vaihtoehdoksi. Sitä ennen oli yritetty jo ZTB-iskuakin. Mitä muuta olisi enää voitu tehdä? Jättää ylpeyden takia Gohein ampumataito käyttämättä? Miksi ihmeessä, jos kummallakin osapuolella oli motiivi tappaa karhu. Ei pelkästään koirilla tai Goheilla. Sen takia en haluaisi, että vain (tässä tapauksessa) Goheille olisi sallittu/määrätty Akakabuton viimeistely.

Mitä olen ostanut Hopeanuoli-kaupasta?

Nawulfin vuonna 2008-2011 pitämästä Hopeanuoli-kaupasta on kertynyt ties mitä matkaan.

Itse pääsin nauttimaan sivusta vasta kovin myöhään, vuosina 2010-2011. Vuonna 2009 olin ostanut ensimmäiset mangani ja sen jälkeen tulikin into muuhun keräilytavaraan. Törmäsin tähän kauppaan.

Mangan puolelta olen ostanut Weedin numerot  3-5, 13-27, 29 ja 46-47. Erikoismangoina taas Boku no inu, boku no Weedin, Gaidenin, Gajou no kettou hen 3 sekä Meteor Ginin. Hopeanuolen puolelta hankin ensimmäiset japaninkieliset mangani, kun tilasin GNG:n kolmannen julkaisun. Tämän jälkeen tuli ostettua toisesta julkaisusta osat 1-3 ja 5. Ensimmäisestä julkaisusta kertyi osat 8-10, 12 ja kuudennesta 2, 4 ja 5. Näiden mangojen hinnat olivat aika normaaleita. Paitsi nykyään ei taida mistään saada Weedin käytettyjä osia noinkaan halvalla, 5 e kpl. Joistakin maksoin jopa 3 euroa.

Keräilyn suhteen olen ostanut vähän sitä sun tätä. Sanotaan nyt vaikka, että minulla on muutamia kirjainmerkkitarroja ja tarroja. Näitä ei ole valitettavasti numeroitu virallisesti mitenkään kuten esim. keräilytarroja, jotta niitä olisi helpompi löytää netistä. Tähän samaan syssyyn on kuulunut tietenkin mukana tulevat tarrapussit. Keräilytarroista on lähtenyt mukaan vain 73 ja 115. Korteista 1, 6, 58, 47-49 ja 55. Hopeanuoli-kauppa onnistui myös saamaan valikoimiinsa esim. menkokortteja. Niistä minulla on Akakabuto, Gin itkemässä, John karhun kimpussa, tiikeriveljekset, Kogat Akamen kimpussa, Gin ja Riki johtamassa laumaa, Cross ja Ben sekä Ohun soturit hyökkäämässä.

Ehdottomasti paras muistoni Hopeanuoli-kauppasta liittyy vuoden -96 leikattuihin 1 ja 3. Lapsuudessa kirjaston tai kaveripiirin videotkaan eivät toimineet niin hyvin. Jotain pientä kuvan pätkimistä nimittäin oli. Eli tuo oli kokemuksena sellainen kuin olisin elänyt vuotta 1996 ja saanut videot heti niiden ilmestyttyä.

Muuna tavarana olen löytänyt Hopeanuoli-kaupasta neljä eri mainoslehtistä: japanilaisen Ginga Nagareboshi Gin -DVD- boksin mainoksen, Toei DVD Press Vol. 89, Toei DVD Press Vol. 92 ja Toei Animation Times 2929. Nämä eivät nimi tietenkään kerro mitään ja itse en enää erota lehtisiä toisistaan. Kyllähän niistä kuvia on täällä bloginkin puolella.
Myös Pachinko Official Guide book on ostettu samasta kaupasta.

Keräilyn aloitettuani en ihan heti halunnut hankkia Weedin figuureita, sillä ne olivat kuitenkin niin suosittuja ja varmoja oheistuotteita. Hopeanuoli-kaupasta ostin kuitenkin Kamakirin, Rocketin, Johnin ja Kagetoran. Johnin figuuriin liittyy sellainen hauska muisto, että se oli alkujaan Jerome. Olin nimittäin kassalla maksamassa, mutta joku ehti viedä figuurin. Mutta eipä tuo loppujen lopuksi haittaa, sillä John on figuurina hienompi. Tai sitten omalla yksilölläni on vain ruskea suupieli (ja muutenkin haalea  turkinväri jne.) Kaibutsu tarttui myöhemmin mukaan, kuin myös Mel kun tilasin GNG:n figuureita.
Nawulf myi tosiaan halvalla GNG:n figuureita. Nykypäivänähän hinnat ovat aivan toisissa luokissa. Itse ostin hopeisen Rikin ja pronssisen Crossin. Kummankin pienenä. Maksoin kummasti noin kympin, mikä on sinänsä huvittavaa. Pahimmillaan olen nähnyt tuota samaa Riki-figuuria myynnissä 80 eurolla. Crossia en osaa oikein vertailla. Se on kai pysynyt siinä 20-30 eurossa. No, Rikin kai voisi ajatella olevan huomattavasti halutumpi jne. Mietityttää silti onko samaa figuuria saatu nykyään sillä 30-60 eurolla?

Itseäni harmittaa se, etten ikinä älynnyt ottaa kuvakaappausta sivujen ulkonäöstä. Vaikka kuvat eivät lataudu ja ulkoasukaan ei tule oikein näkyviin, tämä linkki antaa osviittaa Hopeanuoli-kaupasta. Sivun logon muistan hyvin vahvasti ja se esiintyi ulkoasussa ja jopa laskuissakin. Juokseva Gin ja Weed.

Weed - Isän tassunjäljissä

Weed 

Isän tassunjäljissä 

Teksti: Erika Havumäki.

Japanpop 1/2012

Tähän mennessä moni on varmasti nähnyt tutunoloisen anime-koiran kirmaavan televisioruudussa ja miettinyt samalla, että taivas varjele, mikä sieltä tulee. No, Hopeanuolen poika Weedihän se siellä! Toiveisiin on siis vastattu, ja näin ollen Yoshihiro Takahashin koiramangat saavat jatkoa toisen tiikeriraitaisen koiranpennun myötä. Älkää siis vielä ulvoko surusta Hopeanuolen päätyttyä, vaan suunnatkaa katseenne kohti Weediä.

Uudet koirat, uudet kujeet

Nimensä mukaisesti manga kertoo Ginin pennusta Weedistä, jolla ei ole hajuakan siitä, kuka ja kenen poika hän oikein on. Akakabuton kaatamisesta on kulunut jo kymmenen vuotta, ja siinä ajassa on ennättänyt tapahtua paljon. Villikoirat ovat metsästäjien tähtäimessä, eikä koirienkaan kesken ole enää rauhaa. Ouun koirien paratiisi on muuttunut painajaiseksi.

"Vaikka muuta haluaisi uskoa, Weedin söpöjen nappisilmien takana vaanii montakin vakavaa aihetta, kuten äidittömyys ja pettyminen elämään."

Tästä kaikesta tietämätön Weed elelee yhdessä sairaan äitinsä kanssa, joka kuitenkin menehtyy sairauteensa. Ennen kuolemaansa emo uskoo pentunsa GB-nimisen koiran huostaan, ja tämän kanssa Weed lähtee etsimään isäänsä. Matkan aikana kaksikko tapaa monia koiria, joiden elämää pieni tiikeriraitainen pentu onnistuu muuttamaan. Löytääpä myös hieman pelkurimainen GB rohkean puolensa matkan aikana. Ikävä kyllä Ouuhun päästyään koirat saavat pettyä nähdessään Futago-solan koirien jakautuneen omiin leireihinsä.

Samaan aikaan yliopistoikään varttunut Daisuke palaa lapsuusmaisemiinsa ja saa kauhuksensa kuulla, ettei villikoirilla ole kaikki hyvin. Päinvastoin hän saakin todistaa, kuinka Hidetoshi ja muut metsämiehet pakkaavat aseet mukaansa ja lähtevät metsästämään ihmisille uhaksi koettuja koiria. Mutta mikä onkaan se synkkä salaisuus, jota pohjoisen vuoret pitävät salassa ihmisiltä..

On mukavaa huomata, kuinka monta jo Ginin tarinassa esiintynyttä koiraa Takahashi on ottanut mukaan tähän mangaan. Muun muassa Smith, John ja Akame näkyvät muutamassa kohtaa, joten sarjan aikana on tiedossa iloisia jälleennäkemisiä. Silti valokeilan ja suurimman huomion tuntuu vievän Weed uusine kumppaneineen, jotka tosin muistuttavat kovasti vanhempiaan. Esimerkiksi Weed on kuin kopio isästään Ginistä, joka ei ole vielä tavannut pentuaan.

Väkivaltaa ja testosteronia

Weed on yllättävän synkkä tarina koiranpennun matkasta isänsä luokse. Suurin yllätys mangassa on etenkin väkivallan määrä. Parin ensimmäisen pokkarin aikana väkivalta saa hyvin verisiäkin piirteitä suolenpätkistä ja murskatuista jaloista. Vaikka muuta haluaisi uskoa, Weedin söpöjen nappisilmien takana vaanii montakin vakavaa aihetta, kuten äidittömyys ja pettyminen elämään. Kuolemakin tuntuu olevan läsnä kaiken aikaa koirien elämässä, mikä on osittain katkeroittanut nelijalkaisia. Lisää vettä synkkyyden myllyyn tuo ihmisten piittaamaton asenne ennen sankareina pidettyjä koiria kohtaan.

Synkkyyden lisäksi Weedissä jyllää testosteroni: liekö tämä sitten johtunut siitä, että suurin osa hahmoista on uroskoiria? Kahdessa ensimmäisessä osassa miehuutta korostetaan paljon, kun pentujenkin pitää osoittaa olevansa kunnon uroksia. Miehestä mittaa -teema käy jo hieman puuduttavaksi toisinnoksi samuraiarvoistaan huolimatta. Onneksi mukana on kuitenkin myös huumoria lukijan saadessa seurata, kuinka GB on valmis jänistämään tehtävästään vähän väliä. 

Suomennos on hyvää jälkeä, sillä hieman karkeampi kielenkäyttö tuntuu sopivan koirille tarinan ollessa muutenkin synkkä ja vakava. Pientä totuttelua käännöksessä vaatii kuitenkin kultaisennoutajan pentu Mer, jonka nimestä nähdään myös versiota Mel. Myöskin Ouu-vuoren kirjoitusasu kuulosti allekirjoittaneen korvaan aivan koiran ulvonnan ääneltä. Koiramaiseen teemaansa se sopii kyllä mainiosti.

Kaksi ensimmäistä osaa ovat myös mukavan paksuja luettavia, joten rahoilleen saa paljon vastinetta ja lukijoille riittää luettavaa vielä pitkäksi aikaa. Onhan tiedossa vielä yli 50 osaa, mikä on kunnioitettava määrä. Se on varmasti myös huojennus niille lukijoille, joiden mielestä Hopeanuolen seikkailut loppuivat liian lyhyeen. Suomijulkaisu on kokonaisuudessaan hyvälaatuinen, sillä Takahashin koiriin on selvästi panostettu huolella niiden ollessa vihdoin täällä.

Arvostelu on kirjoitettu mangasarjan kahden ensimmäisen osan perusteella.

Loppuarvio 3½/5

+ Takahashin taide

+ Panostun mangaan näkyy julkaisussa

+ Vakavat teemat tarinassa

- Urosten puuduttava uhittelu