keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Kacchuu no senshi Gamu (osa 2)

Vuonna 1560 Rando ja muut ovat löytäneet toisen kylän johon asettua. Sinä päivänä kylään astuu lisää Gaman väkeä, jotka käyttäytyvät väkivaltaisesti ja tappelevat. Gamu kuitenkin saa kaksi miestä käpälämäkeen tekemällä heidän vaatteensa kelvottomaksi, jolloin he ovat alasti.

Kinoshita Toukichirou on päättänyt viedä Radonin ja Gamun herransa, Oda Nobunagan luo. He nimittäin haluavat osaksi klaania ja palvella Nobunagaa. Klaaninjohtaja pyytää Tokichiroa käyttämään asettaan Gamuun nähdäkseen millaisia taitoja ganeilla piilee. Gamu on kestävää sorttia ja lentää vain laukauksista taaksepäin. Lopulta koira kuitenkin saa tuhottua aseen, jolloin kaksikko on lunastanut paikkansa.
Imagawa Yoshimoto matkaa 40 000 liittolaisen kanssa aikeinaan saada Nobunagasta liittolainen. Sillä välin Nobunagan väki ja Rando & syövät ja kehittelevät suunnitelmaa Imagawa Yoshimotoa varten.

15. päivä huhtikuuta Imagawan joukko on asettunut Kutshikageen. Myös Rando, Gamu ja Kinoshita ovat järjestäneet itsensä vihollisen alueelle. Kusakage ilemestyy elossa kolmikon luo ja tappaa yhden miehen. 
19. päivänä Imagawan joukko hyökkäsi Marunesin linnoitukseen ja sitä johti Tokugawa Ieyasu. Imagawasan kenraali Asahina Yasutomo Wasisun linnoituksessa. Kaksi miestä yrittää tappaa
Kusakagen, jolle ne eivät pärjää.

Nobunaga pukee haarniskansa päälle ja Imagawa suuntaa eteenpäin tuhottuaan Wasisu ja Marune linnoitukset. Gamun mukana on 2000 miestä ja Imagawalla on 5000. Kusakage on livahtanut Imagawan leiriin saadakseen tietoja. Pian Nobunagan joukot suuntaavat kohti Imagawan porukan olinpaikkaa ja Nobunaga leikkaa yhdeltä mieheltä pään irti.  

Kolmantena vuonna, 19. päivä huhtikuuta Imagawa Yoshimoto lähetti 40 000 miestään Kyotoon, jossa Nobunagan 2000 miestä voitti heidät. Heidän johtaja tapettiin myöhemmin.

Tieto Imagawa Yoshimoton kuolemasta kantautuu Takeda Shingenin luo Yamamoto Kansuken kautta, joka törmää matkallaan Tsubakuroon. Hayabuza juttelee poikansa kanssa ja yrittää käännyttää tätä liittymään Gamun puolelle. Kansuke lähtee Hayabuzan kanssa tapaamaan Gamaa.  

Myöhemmin Tsubakuro ilmestyy miehiensä kanssa Radon ja Gamun luo kertoen isänsä kuolleen. Oboro, Tsuchigumo, Motege Jujiro ja Shiba liittyvät myös mukaan ja kaikki suuntaavat seuraavaksi Kaihin. He näkevät varjostamalla Kunsuken, Takedan kenraalin. Jujiro esittää naamarilla Kunsukea ja pyytää johtajaltaan että he hakisivat Gamalta apua.  

Gama ilmestyy Yamanashiin ja Radon, Gamu jaTsubakuro löytävät lintujen nokkimasta Hayabuzan ruumista. Jujiro on mennyt Gaman luokse Kunsukena ja lopulta muutkin tulevat perässä paikalle. Gamu ja Radon alkavat taistella Gamaa vastaan. Taistelun yhteydessä käy kuitenkin niin että korpit lentävät päin Gamaa, jolloin Gamu saa mahdollisuuden iskeä koiran pään poikki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.