keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Jälleen haaste

Alkuperäisessä versiossa lisätään kuva omasta lempihahmosta ja perustellaan miksi kyseinen kuva on valittu. Tällä kertaa en laita minkäänlaista kuvaa, vaan keskityin vastailemaan näihin kysymyksiin. En myöskään haasta ketään tai kehittele enää uusia kysymyksiä.

Windyn kysymykset

1. Monennella sijalla Ginga-sarjat/Hopeanuoli ovat suosikkisarjoissasi? Kärjessä vaiko lopussa?
 
- Olen katsonut elämäni aikana joitain animesarjoja, mutta yksikään niistä ei ole voinut ylittää Gingaa ja sen tärkeyttä, joten kyseinen suosikkisarjani sijoittuu listan kärkeen. (Ja jos nyt rehellisiä ollaan en tajua noita faneja, jotka tutustuvat uusiin sarjoihin ja tyrkkäävät Gingan listaltaan loppuun, vaikka kyseinen sarja heille tärkeä olisikin).

2. Mitä mieltä ystäväsi, perheesi yms. ovat fanittamisestasi?
- Kaimani taitaa olla ainoa joka tietää minun keräilevän sarjaa & olevan kiinnostunut sarjasta, koska hän on myös itsekkin. Muille kavereilleni en ole sen pahemmin kertonut, enkä pidä sen kertomista tärkeänä. Jos tulee ilmi niin tulkoot, silloin en rupea häpeilemään. Oikeastaan enemminkin Urlissa tulee helpommin esille oma kiinnostukseni Gingaa kohtaan. Sukulaisillekkaan en ole pahemmin asiasta mainostellut. Perhe taas yleisesti ottaen suhtautuu hyvin, vaikka välillä kuuleekin miten koko sarja on rahan haaskausta. Jätän moiset typeryydet omaan armoonsa. 

3. Vaikuttaako/näkyykö Ginga jokapäiväisessä elämässäsi? Miten?
- Ginga ei näy millään muotoa elämässäni kuin omassa huoneessani kokoelman, piirrosten ja julisteiden kautta. Ja itselleni Ginga on henkinen voimavara masennusaikoina.

4. Minkä sellaisen oheistuotteen haluaisit, jota sinulla ei vielä ole?
- GDW Soundtrack levyn.

5. Kuinka paljon aikaa käytät päivässä Gingaan? (Foorumeilla pyöriskely, nettisivujen - & blogien stalkkaaminen, mangan lukeminen yms.)

- Arkena tulee pyörittyä nettisivuilla 3-5 tuntia ja viikonloppuisin en muuta teekkään. Katson myös hirveän paljon Ginga-aiheisia musiikkivideoita ja piirroksia. Mangaa taas pyörittelen käsissäni oman mieltymyksen mukaan, mikä sattuu kiinnostamaan.

6. Seuraatko muita anime/mangasarjoja kuin Gingaa? Mitä?

- Saatan silloin tällöin ruveta seuraamaan jotain animesarjaa, mutta menetän aika nopeasti kiinnostukseni tai olen vain liian laiska jatkamaan jaksojen katselua. Mangan kohdalla en seuraa muita sarjoja,

7. Uskotko, että tulisi koskaan sellaista sarjaa, joka menisikin Gingan ohitse? Vai onko jo olemassa mielestäsi joku parempi sarja? 

- En usko sillä rakkauteni Gingaan on kuitenkin niin suurta, että harva voi edes mennä tämän sarjan ohi.

8. Piirrätkö Ginga-aiheista fanarttia tai teetkö fanficcejä? Oletko ollut tyytyväinen?  
  
- Fanitarinoita olen kirjoittanut jokusen, mutta aikalaille olen järränyt kirjoittamisen kesken. Fanarttia voi katsoa täältä: http://segikuchikiatsu.deviantart.com/

9. Uskoisitko elämäsi olevan erilaista ilman Gingaa?

- Ilman muuta, en olisi puoliksikaan tutustunut näihin ihaniin ihmisiin joita ympärilläni olisi, en olisi ruvennut piirtämään koiria tai kiinnostumaan niistä tms. Ginga on täyttänyt aukon elämässäni ja sydämessäni.

10. Mitä haluaisit (näin yleisesti ottaen) sanoa muille Ginga-faneille?  
- Gingan rinnalla säilyttäminen on sen arvoista<3

maanantai 12. marraskuuta 2012

Parin viikon ajaiset hankinnat















Päätin aiemmin tehdä yhden suuremman päivityksen ostamista Ginga-oheistuotteista kuin, että kommentoisin niistä yksitellen. Keräilyni on nyt parin viikon ajan hiljaisempaa, kunnes joulukuun puolella tilailen taas jotain.

Lokakuun loppupuolella tilasin Ginga.fistä GNG:n 1. julkasun mangat 5-7 täydentääkseni tuota julkaisua kokoelmaani japaniksi. Nyt puuttuu osat 1, 11 sekä 13-18. Samalla tavalla täydensin Weedin figuurikokoelmaani hankkimalla Gin, Kyoshiro, Sniper ja Tesshin figuurit. Gin on ytimekkään näköinen ja Kyoshiro ja Sniper eivät näytä puoliksikaan niin pahoilta kuin kuvissa. Jälkimmäisestä oikeastaan pidänkin. Ärsyttävintä kuitenkin GB, Tesshin ja Ken figuureissa ovat nämä tikut joiden takia en niin mielelläni käsittele figuureita, etteivät vain menisi rikki. Orionin 19. osa oli myös välittömästi laitettava ennakkotilaukseen ihanan Andyn takia<3 Ja kyllähän nautinnolla muutenkin keräilen koko sarjaa. Shin Gaiden Remix oli välttämätön myös Ganin tarinan takia. Ai niin, ensi kuussa saamme Shin Gaidenin ensimmäisen osan suomeksi ja ilmeisesti helmikuussa toisen osan. Myös Ganin tarina saadaan suomeksi!

Tänään sitten sain viime viikolla tilaamani Ken ja Jerome figuurit. Yay! Enää puuttuu maalaamaton Weed figuuri, jota on tälläkin hetkellä myynnissä Ginga.fissä. Tokubetsuhania olen aina halunnut kokoelmaani, kun kyseessä on julkaisu jota on vaikeampaa saada itselleen. Samasta syystä tilasin itselleni Ginga No Inutachin. Extramangat ovat aina kivoja, vaikkeivat sitten liittyisi Gingaan. Yoshin koira-aiheisetkin tarinat ovat ihan parhaita! Ja erikoistilaukseen lähti myös Orionin 20. osa, jota odottelenkin saapuvan ensi kuussa.

Viime tiistaina nappasin myös itselleni uusimman Weedin suomimangan.

Näihin tunnelmiin on hyvä palata. ~ En oikein osaa edustavasti ottaa näistä kuvia, kun bloggerkaan ei mitenkään miellyttävästi asettele näitä kuvia.












tiistai 6. marraskuuta 2012

Toinen haaste


1. Kiitä haasteen antajaa (ja linkitä blogi): Kiitos Katja (http://gingablogi.blogspot.fi/)
2. Vastaa kysymyksiin ja tee tehtävät.
3. Keksi kymmenen uutta kysymystä (vähintään kahden ensimmäisen on liityttävä Gingaan) ja haasta muutama tyyppi.

Laita lempihahmostasi parhain kuva mitä sinulla on. Perustele.
- Yksinkertaisesti siksi, että Andy on samassa sarjassa minulle kuin John eli muistuttaa kyseistä hahmoa syystäkin hyvin paljon. Ja onhan sen mukavaa saada Orioniin pyörimään edes yksi saksanpaimenkoiranpentu. Kuvan taas olen itse räpsinyt mangastani ja pidän siitä Andyn ulkonäön ja lipovan kielen takia.

 Sitten Katjan kysymykset:

1. Jos Orionista tehdään anime, aiotko ostaa sen?
- Ilman muuta, lisää animea Gingalta vaan!
2. Kuka on lempihahmosi GNG:ssä, GDW:ssä, GDR:ssä ja GDWO:ssa?
- Menee tällä kertaa luettelemiseksi mutta John, Ben, Terry, Benizakura, Riki, Kaibutsu, Hougen, John, Toubei, Shouji, Kurohabaki Masamune, Yamabiko, Andy ja Orion.
3. Millainen oli ensikosketuksesi Gingaan?
- Tiesin jo ensimmäisellä katselukerralla pitäväni Hopeanuolesta ja koirista. Onhan tätä jatkunut kohta jo lähemmäs yhdentoista vuoden ajan.
4. Jos juuri SINÄ saisit nyt keksiä jonkin ginga-oheistuotteen, millainen se olisi?
- Hmm, varmaan joku lautapeli Weedistä esim. Muuttuvan labyrintin tapainen.
5. Jos Orionille saadaan vielä jatkoa uudessa sukupolvessa, millainen uusi johtaja saisi sinusta olla?
- Vaikea sanoa. Ehkä siinä tapauksissa voisi olla jo musta akita pääosassa ja hahmolla olisi korkea oikeudenmukaisuuden taju kuin aiemmilla johtajilla. Ehkä vastaisi luonteeltaan eniten Giniä.
6. Kuka on lempivihollisesi kaikista Ginga-sarjoista?
- Pakko sanoa, että Hougen vie voiton!
7. Anime vai manga?
- Vaikea valinta, mutta kallistun enemmän animeen.
8. Mistä olet ostanut oheistuotteesi? (jos sinulla on paljon oheistuotteita, kerro mistä olet ostanut suurimman osan)
- Urumista, Hopeanuoli kaupasta ja Ginga.fistä.
9. Figuurit vai pehmot?
- Pehmot.
10. Tykkäätkö tällaisista haasteista? :)
- No joo, kysymyksiä voisi olla jopa enemmänkin. ^^

Omat kysymykseni

1. Käytkö Gingapediassa?
2. Oletko koskaan tehnyt yksittäisten myyjien kanssa kauppaa? Esim. foorumeiden tai huuto.netin kautta.
3. Kumpi vie voiton hahmona, Weed vai Gin?
4. Mitä mieltä olet Ginga saagan naaraista?
5. Kellä/keillä hahmoilla on mielestäsi koskettavin kuolema?
6. Oletko koskaan ajatellut teetättäväsi omia Ginga oheistuotteita?
7. Omistatko kaikki tähän asti ilmestyneet suomimangat?
8. Aiotko ostaa Shin gaidenit?
9. Olitko vuoden 2012 Animeconissa?
10. Omistatko Yoshihiro Takahashin nimikirjoitusta?

Haastan

- Kaikille vapaa, sillä olen tämän jo kerran tehnyt ja immeisiä haastanut.

Offia: Aiemmin en saanut tuota lukijattyökalua toimimaan jälleen, joten aivan vastikään sain otettua tuon uudelleen käyttöön. Nyt uusien lukijoiden on helpompi liittyä blogin lukijaksi mikäli haluavat. Monet nääs ovat kysyneet että miten blogiini oikein liitytään sillä toisella tavalla lukijaksi. Nyt ei ole tätäkään ongelmaa. Ja uudet lukijat ovat aina tervetulleita!

En myöskään kirjoittele enää uusimpia arvosteluja Weedin suomimangoista vain linkittelen niitä nyt vastedes, joten olkaapa hyvä! Klik!

maanantai 5. marraskuuta 2012

Haaste!

1. Kiitä haasteen antajaa (ja linkitä blogi): Kiitos akamesan (http://voimallanuoruudentahdenlennon.blogspot.fi/2012/11/haaste.html)
2. Vastaa kysymyksiin ja tee tehtävät
3. Keksi kymmenen uutta kysymystä (vähintään kahden ensimmäisen on liityttävä Gingaan) ja haasta muutama tyyppi.

1. Laita lempihahmostasi parhain kuva mitä sinulla on. Perustele.

Vaikea valinta, GDW:n puolella ei Johnista erityisemmin hyviä kuvia (= ei verisiä kuvia) ollut kerta hahmo on elossa niin vähän aikaa, jotein tein valinnan GNG animen puolelta. Valitsin kuvan lähinnä siksi, että siinä John pääsee olemaan edukseen niin rotunsa puolestakin ja pidän koiran ilmeestä. Taustalla oleva metsä on myös kuvattu hyvin ja etenkin oikealla oleva puu näyttää realistiselta.

KYSYMYKSET

1. Oletko katsonut Hopeanuolen leikkaamatonta animea? - Olen.
2. Jos olet, piditkö siitä? Oliko jotain lempparikohtauksia? - Ilman muuta. Suosikkikohtauksina mm. Igojen ja Benizakuran tapaaminen.
3. Blogger fai Facebook? - Bloggeria käytän enemmän.
4. Oletko rekisteröitynyt jollekkin Ginga-foorumille? Jos olet, niin minne? - Hopeiselle foorumille, Kaksoissolaan ja Ginga siteen. (Löytyyhän minulta myös tunnukset vanhoille foorumeille, jotka poistettiin käytöstä).
5. Monta tuntia päivässä olet tietokoneella? - Arkena yritän olla sen kolmesta tunnista viiteen tuntiin. Viikonloppuna taas ei tule tehtyä muuta kuin istuttua koneella piirtopöydän kanssa, roolipelaamassa tai istumassa foorumeilla.
6. Katsotko usein televisiota? - Vähän, lähinnä Frendit ja Salatut Elämät.
7. Koirat vai kissat? - Koirat tottakai.
8. Käärme vai tarantella? - Käärme, en pidä hämähäkkieläimistä.
9. Osaatko japania? - Jotain epämääräisiä sanoja. Joskus olisi kuitenkin mukavaa päästä oppimaan ihan kunnollakin.
10. Mitä kieliä puhut? Suomen lisäksi puhun englantia, ruotsia ja saksaa. Kahta jälkimmäistä kieltä olisikin mukavaa harjoittaa immeisten kanssa useammin mikäli kyseiset kielet kiinnostavat. ~

UUDET KYSYMYKSET

1. Mikä on viimeisin ostamasi oheistuote?
2. Suosikkivihollisesi Ginga sarjoista?
3. Millä Ginga aiheisilla nettisivustoilla tykkäät vierailla?
4. Urumi vai Ginga.fi?
5. Omistatko Weed pehmoa? Haluaisitko?
6. Onko sinulla kavereita Ginga-aiheisilta foorumeilta tai sivustoilta? Keitä?
7. Omistatko Gingaan liittyviä nettisivuja?
8. Oletko allekirjoittanut nimen (adressiin) Orionin/Weed animen saamiseksi?
9. Mitä mieltä olet Gingan fandomista (= faneista, keräilystä tms. )?
10. Onko huoneessasi Ginga piirroksia?

Haastan:

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Gingaan liittyvät adressit

Gingasta on olemassa joitain ihan allekirjoittamisen arvoisia adresseja. Tässäpä joitain tapauksia.

Adressissa toivotaan Orion mangaa suomeksi Weedin suomentamisen jälkeen (about 5 vuotta). Tällä adressilla näytetään hyvin suomalaisten kiinnostusta mangaa kohtaan. Ginga myy hyvin Suomessa, joten uskon saavamme vielä jonain päivänä Orion mangaakin suomeksi.

Adressin ideana on, että joko Orionista tehdään anime tai vaihtoehtoisesti Weed animea jatketaan Hougenin kuoleman jälkeen makaki-, venäjän sotakoira ja hybridisaagoilla. Minulle on loppujen lopuksi se ja sama kummasta tehdään, ehkä enemmän kuitenkin toivon Weed animelle jatkoa, jotta Orion olisi parempi ja ymmärrettävämpi kun Weed anime olisi taustaa selittänyt.

Adressi haluaa Ginga Densetsu Riki mangalle jatkoa, jota onkin yhden mangan edestä. Yoshihiro Takahashi on toitottanut ettei aio tehdä Rikille jatkoa, joten en ole aikeissa näillä näkymin allekirjoituttaa adressia. Saako sitä sensein päätä käännettyä?

Adressille sille, että mm. Hopeanuolta ja Weediä näytettäisiin jonain päivänä televisiossa. Miksikäs ei kun televisiossa on pyörinyt vaikka ja mitä animesarjoja. Eniten kuitenkin olen peloissani kansan suhtautumisesta tuohon Weed animeen..

Ja alla oleva adressi taas on painottunut GNG animen näyttämiseen televisiossa.

Hauska idea Hopeanuolen kääntämisestä savoksi. Voisin jopa kerätä koko julkaisun hyllyyni ja kokeilla saisinko näin ollen vanhempiani lukemaan nyt Hopeanuolta. Ja olisihan se mahtavaa saada Ginga mangaa useammallakin vieraalla kielellä.

Adressi haluaisi, että Ginga oheistuotteita olisi saatava helpommilla Suomesta. Omasta mielestäni tämä on nykyään helpompaa Urumin ja Ginga.fin kaupan myötä. Ja onhan eri yksittäisten myyjienkin välillä kauppaa, joilta voi tiedustella oheistuotteita.

Kannatan Hopeanuoli musikaalin esiintymistä Desuconissa, vaikka en ole coniin tulossakaan.

lauantai 3. marraskuuta 2012

GNG vai GDW?

Välillä tulee kuulleeksi miten näitä kahta sarjaa verrataan keskenään. Useimmiten jopa Weediä kyseenalaistetaan pelkän huonon piirtotyylin takia ja monille GNG on se nostalgisempi sarja. No kumpi vie voiton?

Mitä GNG tulee niin arvatenkin piirtotyyli on parempaa, onhan anime piirretty käsin. Mutta kun tarkastellaan juonta niin siinä ei tapahdu kovin suuria yllätyksiä, juonenkäänteitä tai epäonnistumisia. Ohun sotureilla on niin kiire suorittaa tehtävänsä, että pienikin epäonnistuminen jonkun lauman liittoutumisen suhteen veisi vain aikaa. Joten juonikuvio itsessään on miellyttävä ja arvot sekä hahmojen väliset suhteet tuovat mukanaan jotain mitä GNG:n tasoinen anime tarvitsee.

Palaten vielä noihin hahmoihin, minun täytyy myöntää että minulla on huomattavasti huonompi suhde niihin kuin GDW:n hahmoihin. Hahmojen luonteet tuntuvat samanlaisilta koko koiramassan seassa tai mangan & animenkin on vaikea selittää hahmon luonnetta. Ulkonäkökin vaikuttaa toistavan samaa eli miltei kaikki koirat ovat pystykorvaisia ja turkin väri & väritystapa (rajat, alueet, kuviot) ovat samanlaisia. Tästä joukosta pystyn tällä hetkellä vain erottamaan Johnin, josta pidän niin ulkonäön, rodun kuin luonteenkin takia. Muut hahmot kulkevat massana eli en pysty pahemmin analysoimaan hahmoa tai sen luonnetta. Vaikea erottaa yksilöitä joista pitäisin kuten Johnista, lopuista hahmoista näytävän vain pitävän ketään inhoamatta tai vihaamatta. Jospa tämä joskus muuttuisi.

GDW taas ei ole niin hyvin piirretty. En ole siihen sen paremmin pyrkinyt kiinnittämään huomiota vain keskittynyt nauttimaan animen katselusta. Oikeastaan pidänkin siitä miten koirat näyttävät joissain kohdissa eri tavalla piirretyiltä, laatikkokoirathaan eivät estä animen katsomista mielenkiintoisen juonen ohella. Hmm, Sakura kuolee, Weed lähtee muiden kanssa Ohuun ja paljastuukin ettei Tokimune ole Weedin oikea isä, Smith kuolee turhaan ja Kaibutsu onkin yhtäkkiä elossa ja niin edespäin. Huomattavasti mukaansatempaisevampaa ja jännittävämpää.

Lisäksi GNG:tä aikoinani katsoessani en tullut ymmärtäneeksi miten koko sarjaan oli sidoksissa monenlaisia arvoja, (vaikka niin luin monien fanien kertoneen). Ystävyys, rakkaus, oikeudenmukaisuus jne. 10-vuotiaana pentuna pystyin heti ymmärtämään jo ensimmäisellä katselukerralla mitä arvot ovat ja mitä se elämä oikein on. Tämä johtuneen poikkeavasta uudesta johtajasta Weedistä, joka sai minut vakuuttuneeksi monia kertoja. GNG:ssä arvot ovat enemmän piilossa kun taas GDW korostaa niitä huomattavasti enemmän. 

No nyt päästään GDW sarjan ihanaan hahmokirjoon. Hahmot ovat muuttuneet niin luonteeltaan kuin mahdollisesti ulkonäöltään GNG:n tapahtumista. Onhan aikaa kulunut sentään jo neljä- tai viisitoista vuotta. Hahmojen väritykset ovat huomattavasti hillitympiä kun väritys on toteutettu koneitse.
Mutta entäs luonne? Iän myötä hahmot ovat muuttuneet astetta rauhallisimmiksi, näin esimerkiksi Johnin kohdalla. Hahmot antavat itsestään paljon enemmän kun niiden menneisyys tuodaan esille. Esimerkiksi Kaibutsuun ja Hougeniin oli helpompaa samaistua ja ymmärtää heitä, kun hahmojen taustaa kerrottiin enemmän katsojalle/lukijalle. Tämä taas mahdollistaa jonkinlaisen mielipiteen muodostamiseen ja yksilöiden luomiseen. Kaibutsun rankka menneisyys sai minut tuntemaan sympatiaa koko hahmoa kohtaan, miten hänellä ei ollut muita kannustajia kuin Jerome. Hougen taas kasvoi ihmisten vihaajaksi, muiden alistajaksi ja diktaattoriksi. Siitä huolimatta tanskandoggille on tärkeintä hänen pikkuveljensä, jonka joutuukin tappamaan. Hahmot ovat rikkaampia luonteiltaan, ulkonäöiltään, menneisyyksiltään ja ajatusmaailmoiltaan. Ja nyt myös luppakorvaiset hahmot eivät jää paitsioon pystykorvaisten hahmojen rinnalla,

Vaikka nyt blogikirjoituksen perusteella kallistuin enemmän GDW:n puoleen mangan ja animen kannalta niin kyllä GNG:llä on minulle yhtä suuri merkitys. GNG:stä lähti oma faniuteni ja siitä seurasi parhaimmat lapsuudenleikit läheisten ystävieni kanssa.
(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.