lauantai 19. toukokuuta 2012

Miksi olen huono fani?

1. Käytän kaiken käytettävissäni olevan rahan keräilyyn..
2. Olen laiska katsomaan Weedin animea omilta levyiltäni, vaan katson aina netistä. Ei tuo piirtotyyli vaikuta oikeastaan asiaan mitenkään. Sama tuppaa olemaan Hopeanuolenkin suhteen että katson netistä jaksoja kun en jaksa levyjä pistää pyörimään. Ei mikään kumminkaan voita omalta sohvalta katsomista.. Pitäisikin katsoa animea useammin ja pitää maratooneja - tulisi katsottua niitä omia levyjä.
3. Luen suomimangaa harvoin.
4. En osaa tietoisesti arvostaa kokoelmaani.
5. En tehnyt mitään sen eteen että olisin päässyt viime vuonna näkemään Yoshin. En ole kiinnostunut fanitapaamisista ja tuskin liityn Hopeanuoli yhdistykseenkään tai menen mihinkään muihin miitteihin. Ei kiitos.
6. Käytän liikaa aikaa Ginga nettisivuilla pyörimiseen. Tämä on ihan totta, pitäisi keksiä vastapainoksikin jotain muuta tekemistä kuin koneella notkumista. Ja mitähän se edes olisi?
7. Yritän saada muita faneja liittymään keskustelufoorumeille huonoin tuloksin.
8. Foorumeille kirjoittamiseni on tönkköä ja sönkköä. Minun on vaikea pukea mielipiteitäni sanoiksi.
9. Kyselen usein fanikavereiltani ovatko he ostaneet uusinta Weedin osaa. Saarnaan ja kyselen perään joko nyt olet hommannut uusimman mangan. Tästä tavasta pitäisi siirtyä pois. Minkäs sille voi kun haluan Orioninkin suomeksi. Ärsyttää vieläkin nuo netissä olevat mielipiteet siitä, miten joku ei ole ostamassa mangaa koska se on liian pitkä. Vaikka rahaongelmaa ei ole ollenkaan.
10. En osaa piirtää koiria millään tyylillä. Päitä on varsin kiva piirtää kuin kokonaisia kroppia.. Annankin muille vaikutelman että osaan piirtää Ginga-tyylillä, kun olen piirtänyt näytön läpi näitä piirrustuksia seinille. Perfektionistimainen ja vaikea luonteeni ovat suuri este harjoittelulle.
11. En ole kirjoittanut puoliakaan fanitarinoitani loppuun.
12. Aina jossain keskustelufoorumilla tulee olla käytössä edes yksi Ginga-ava. Työpöytäni taustakuvakin olisi hyvä liittyä Gingaan.. Nyt taustakuvana on Yoshi.
13. En ole kiinnostunut näyttämään muille läheisilleni Gingaa tai edes mainitsevani sen kuuluvan elämääni.
14. En ole tietoinen ketkä oikeastaan ovat lempihahmojani ja miksi.
15. Sarjan ihmiset eivät kiinnosta minua pätkääkään. En katso 1 ja 2 levyjä juuri ollenkaan. Poikkeuksena tämä Hopeanuolen villikoiriin liittyminen.
16. Olen saattanut aiheuttaa mangoihini reunoihin kulumaa tms. omalla huolimattomuudellani.
17. Suomen suurimman kokoelman omistajan titteli ei kiinnosta minua pätkääkään.
18. Olen laiska kuuntelemaan soundtrackeja.
19. "Annoin" siskoni pilata magneettini.
20. En pidä naaraista.
21. En uskalla tykätä Ginga-sivuista facebookissa.
22. En ole jaksanut herätellä Ginga-sivujani eloon.
23. Pidän Weedistä hahmona.

Tulikohan tässä edes kaikki synnit sanottua?
(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.