maanantai 31. joulukuuta 2012

Katsaus vuoteen 2012

Näin vaihtuvan vuoden kunniaksi päätin kirjoittaa tällaisen postauksen. Eli mitä kaikkea oikein tapahtui 2012 vuonna Ginga maailmassa sekä itselleni.

Jos nyt oikein merkittävistä tapahtumista pitäisi puhua niin Yoshihiro Takahashi vieraili uudelleen Suomessa Animeconissa 2012 14.-15.7, jolloin myös Hopeanuoli musikaali esitettiin toisen kerran - uusien muutosten kera. Suomen ensimmäistä vierailua muistellessaan Yoshihiro Takahashi oli myös julkaissut Namonaki inu no uta nimisen tarinan Suomen faneille, jonka yhdessä kuvassa lukeekin "kiitos Suomi!" Senseille pidettiin Japanissa 40 vuotiaan uran kunniaksi esittely 24-27.5 välillä. Nämä tapahtumat ja saavutukset olivat merkittäviä senseille itselleen ja varmasti meille faneillekkin.

Hopeanuoli musikaali järjesti loka-marraskuun välillä piirrustuskilpailun, jossa oli mahdollisuus voittaa Hopeanuoli hupparin. Sensei jatkoi aktiivisesti työskentelyään mm. teetättämällä GNG:n kuudennesta julkaisusta vielä uuden painoksen. Tämän lisäksi Yoshi ilahdutti fanejaan laittamalla Orioniin mukaan Andy nimisen koiranpennun, joka onkin Johnin veljenpoika. Joulukuussa ilmestyi jo ensimmäinen suomenkielinen osa Shin Gaidenia ja maalikuussa toinen, johon on liitetty Ganin - Akamen esi-isien tarina. Ganin oli aiemmin julkaistu Comic Jidai Katsugeki -mangalehdessä vuonna 2005, kunnes se julkaistiin uudelleen Shin Gaiden Remixissä. Tästä oli haaveiltu myös pitkään eri keskustelufoorumeilla.

Kuluneena vuonna suomeksi saatavia mangoja olivat mm. Weedin osat 3-14, Riki ja Shin Gaiden 1.

Gingan saralla on tapahtunut paljon iloisia uutisia. Valitettavasti Benizakuran ääninäyttelijä Takeshi Aono jätti tämän maailman 9.4.

Mitäs me fanit olemme puuhailleet? Ainakin Hopeanuoli yhdistykseen kuuluvat ovat järjestäneet ja miettineet erilaista aktiviteettiä vuoden aikana ja ilmeisesti tulevallekkin vuodelle, 2013. Lisäksi Ginga.fi sivustoa ylläpitävät Sukka ja Kamome ovat syksyllä avanneet Ginga oheistuotteita myyvän kaupan ja vieläpä kohtuullisilla hinnoilla. Weed anime on sykähdyttänyt monella eri tavalla, joten on onnistuttu myös perustamaan adressi, jonka tavoitteena on tehdä mangan pohjalta Weedille jatkoa tai vaihtoehtoisesti aloittaa Orionin tekoa animeksi. Adressi omistaa tällä hetkellä 747 nimeä.

*****************************************************************************
No entäs minä? Vuoden aikana olen pyörinyt aktiivisesti keskustelufoorumeilla ja pääsin kesällä näkemään oman idolini vielä kuvan, nimikirjoituksen ja kättelyn kera. Tapasin/näin myös monia foorumilaisia Kaksoissolasta (Windy, Spyro, Äffä, Wolfmenia, NightWolf-_-, Foxxy, Euva, tiia351) ja niin edespäin. Kaikkia en välttämättä edes tunnistanut.

Ainakin omasta mielestäni olen tehnyt uutta tuttavuutta/tutustunut paremmin juuri Windyn, Smurffin, Fairyn ja Emilian kanssa.

Tapani mukaisesti olen myös katsonut Weedit useampaan kertaan ja Hopeanuolesta pitänyt ainakin yhden maratoonin. (Joululomalla en ehtinyt toista pitämään..) Niin japanin kuin suomenkielisiä mangoja olen pyöritellyt myös aktiivisesti kädessäni.

Kuten normaalisti olen roolipelannut Ginga-hahmoilla ja ensimmäistä kertaa piirtänyt ihan kunnollista, digitaalista "taidetta" Deviantartiin Gingasta. Erilaisten musiikkivideoiden, soundtrackien, alku- ja lopputunnareiden kuuntelu ja katselu on ollut melko aktiivista osaltanikin.

Tämä vuosi on ollut minulle poikkeuksellisen aktiivinen, joten tämä kaikki jää sydämeeni vielä pitkiksi ajoiksi. Olen aina ollut tietoinen Gingan merkityksestä minulle, mutta nyt olen saanut näyttää sitä muillekkin. Hyväksyntä ja se kaikki muu tuntuu niin upealta.

Lopuksi teen hirvittävän listan siitä mitä olen tänä vuonna ostanut

- Meteor Ginin suomenkielinen 2. painos
- Weedin kirjakauppaversiot osista 1-2 ja olen ostanut mangat 3-14 suomeksi (tänä vuonna!)
- Orionin mangat 3-20
- Dohatsutenin Weed levy
- Kangasjulisteet: Sakura & Weed ja ryhmäkuva laumasta
- Animecon ranneke
- Riki (suomeksi ja japaniksi, 1. julkaisu).
- Weedin vihreän 2. julkasun mangat 5, 9, 11-13 ja 15-16
- Shin Gaiden Remix
- GNG:n 1. julkasun mangat 2-7
- Kagetora ja Gin lasinaluset
- Figuurit: Kyoshiro, Sniper, Tesshin, Gin, Jerome, Ken
- GDW Tokubetsuhan
- Shounen to inu : Ginga no Inutachi
- Kolme pinssiä : Akakabuto, ryhmäkuva (hyppy) ja ryhmäkuva (sukellus)
- Weed taidekirja
- Shin Gaiden 1

Pidemmittä puheitta toivon blogini lukijoille oikein hyvää uutta vuotta ja kiitän heitä sydämeni pohjasta blogini seuraamisesta. Katsotaan mitä vuosi 2013 tuo tullessaan.

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Toisenlainen haaste

Sain Smurffilta (http://koiranelamani.blogspot.fi/ ) haasteen. En olekkaan tänne itsestäni mitään kirjoitellut, kun pääpaino on kumminkin ollut Gingassa. Toki minulta/minusta saa kysyä enempikin.

Säännöt:
• Kerro 11 asiaa itsestäsi.
• Vastaa haastajan 11 kysymykseen.
• Keksi 11 uutta kysymystä.
(• Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.)
(• Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät.)

11 faktaa minusta:

- Piirrän koiria
- Käyn lukiota
- Asun lapissa
- Olen hulluna saksanpaimenkoiriin
- Gingalla on iso merkitys elämässäni
- Tutustun mielelläni uusin ihmisiin (vaikka ujo olenkin)
- Olen riippuvainen Deviantartista
- Vieraat kielet kuten ruotsi ja saksa ovat minulle tärkeitä
- Minulla on pieni huone
- Olen laiska tutustumaan anime- tai mangasarjoihin tai sitten katsominen/lukeminen jää kokonaan pois
- Kierrätän aktiivisesti

Haastajan kysymykset:

1. Paras saamasi joululahja?
- Varmaan jonkin Gingaan liittyvä oheistuote.
2. Lempikoirarotusi?
- Saksanpaimenkoira.
3. Luetko paljon kirjoja?
- Luin vielä ollessani alakoulussa paljon kirjoja, mutta lopulta se jäi pois kun meni tarpeeksi aikaa koulukirjojen tuijottamiseen.
4. Paras Disneyn klassikko-elokuva?
- Luultavasti Leijonakuningas.
5. Lempivuodenaikasi?
- Eiköhän se ole kesä.
6. Minkälainen puhelin sinulla on?
- Nokian C6-01.
7. Keräiletkö Ginga-tavaraa?
 - Kyllä keräilen.
8. Oletko käynyt ulkomailla?
- 3-vuotiaana Ruotsissa ja vissiin vuonna 2009 Tallinnassa.
9. Missä olet törmännyt tämän haasteen tekijään ensimmäisen kerran? 
- Kaksoissolan foorumilla (myös Animeconissa olisi ollut mahdollisuus tavata).
10. Mitä teit tunti sitten?
- Katsoin televisiota.
11. Oletko väsynyt?
- En, vaikka olen valvonut yli 24 tuntia.

Kysymykset seuraaville:

1. Millainen olisi unelmahuoneesi?
2. Häiritseekö sinua netissä olevat oikeinkirjoitus- ja yhdyssanavirheet?
3. Mitä ohjelmaa haluaisit alkaa seuraamaan?
4. Miksi kirjoitat blogia/blogeja?
5. Mitä haluaisit osata tehdä?
6. Mikä on unelma-ammattisi?
7. Lukio vs ammattikoulu?
8. Mitä piirto-ohjelmia koneellasi on?
9. Jos saisit muuttaa maailmassa yhden asian, mikä se olisi?
10. Ystävystytkö helposti?
11. Minkälainen on koneesi taustakuva?  

- 11 bloggaajan valikoiminen ja etsiminen tuottaa minulle liian suurta päänvaivaa, joten kuka tahansa on oikeutettu ja vapaa vastaamaan noihin kysymyksiin. :) 

perjantai 21. joulukuuta 2012

Kuukauden ostokset

Jahas. Ei olekkaan tullut tänne kirjoiteltua aikoihin. Minulla oli kyllä tarkoitus kirjoittaa aiemmin mielessäni olleesta aiheesta, mutta olen sen valitettavasti jo unohtanut. Haluaisin edelleen kirjoittaa jotakin erilaista tai uutta, jota ei välttämättä löytyisi muista blogeista. Mutta niitä mietin ja otan toki ehdotuksia vastaan tähän merkintään tai muuten minuun yhteyttä ottamalla.

Vanhimmiksi ostoksikseni lukeutuvat Orionin 20. osa, Weed taidekirja ja Gin lasinalunen. Orionin uusimman osan olin jo marraskuun puolella tilannut. Ginga.fi kaupan sivuilla oli ihan mukava tarjous tuosta taidekirjasta, joten päätin sen napata nopeasti aikaiseksi joululahjakseni. Rehellisesti sanoen kyseinen taidekirja kuuluu yhteen kokoelmani helmiin ja tunnearvoisempiin keräilytavaroihin. Syy tähän on yksinkertaisesti se että olen halunnut taidekirjaa siitä lähtien kun näin sen ensimmäisen kerran Bemmu.fin sivuilla, joka myöhemmin lopetti toimintansa. Aiemmat hinnat ovat olleet mielestäni turhan hintavia, joten sain omani kuudellakympillä ja minkäänlaisia lisäkuluja ei tullut. Olen tästä taidekirjasta aivan tolkuttoman onnellinen, vieläkin♥

Miksi sitten Gin lasinalunen? Yhteen aikaan Kaksoissolan foorumilla oli aktiivista keskustelua näistä lasinalusista. Taisin varmaan jotenkin lukea väärin rivien välistä tai jotain, mutta ainakin itse sain sellaisen kuvan että Riki ja Gin lasinaluset ovat miltei myyty loppuun. Oli miten oli. Koin myös välttämättömäksi että hyllyssäni oleva Riki saisi poikansa kotiin. Korkealaatuinenen ja aivan upean näköinen, yksiä parhaimpia lasinalusia. Näiden lisäksi minulla on myös Kagetora lasinalunen.

Sain muuten tämän tilauksen ohessa jonkun Hopeanuoli yhdistyksen lehtisen. Siinä on lähinnä ilmoitus yhdistyksestä sekä alla on lippuja mm. yhdistyksen nettisivuille. Käyttöön en viitsi ottaa, vaikka sivuilta voisin omani tulostaa.

Suomimangaa on myös tottakai tullut hankittua mm. Weedin 14. osa ja Shin Gaidenin ensimmäinen osa. Näistä ei sen enempää, Weedin osasta olen kirjoittanut arvostelun tänne - Shin Gaidenistakin pitäisi tulla vastaava arvostelu Kaksoissolan foorumille jahka olen hoitanut kiireelliset asiat pois alta. Tuon mangan ostin varalta Urulta, vaikka olisinkin saanut sen paikkakunnaltani - kuten kaverini oli tehnyt.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Jälleen haaste

Alkuperäisessä versiossa lisätään kuva omasta lempihahmosta ja perustellaan miksi kyseinen kuva on valittu. Tällä kertaa en laita minkäänlaista kuvaa, vaan keskityin vastailemaan näihin kysymyksiin. En myöskään haasta ketään tai kehittele enää uusia kysymyksiä.

Windyn kysymykset

1. Monennella sijalla Ginga-sarjat/Hopeanuoli ovat suosikkisarjoissasi? Kärjessä vaiko lopussa?
 
- Olen katsonut elämäni aikana joitain animesarjoja, mutta yksikään niistä ei ole voinut ylittää Gingaa ja sen tärkeyttä, joten kyseinen suosikkisarjani sijoittuu listan kärkeen. (Ja jos nyt rehellisiä ollaan en tajua noita faneja, jotka tutustuvat uusiin sarjoihin ja tyrkkäävät Gingan listaltaan loppuun, vaikka kyseinen sarja heille tärkeä olisikin).

2. Mitä mieltä ystäväsi, perheesi yms. ovat fanittamisestasi?
- Kaimani taitaa olla ainoa joka tietää minun keräilevän sarjaa & olevan kiinnostunut sarjasta, koska hän on myös itsekkin. Muille kavereilleni en ole sen pahemmin kertonut, enkä pidä sen kertomista tärkeänä. Jos tulee ilmi niin tulkoot, silloin en rupea häpeilemään. Oikeastaan enemminkin Urlissa tulee helpommin esille oma kiinnostukseni Gingaa kohtaan. Sukulaisillekkaan en ole pahemmin asiasta mainostellut. Perhe taas yleisesti ottaen suhtautuu hyvin, vaikka välillä kuuleekin miten koko sarja on rahan haaskausta. Jätän moiset typeryydet omaan armoonsa. 

3. Vaikuttaako/näkyykö Ginga jokapäiväisessä elämässäsi? Miten?
- Ginga ei näy millään muotoa elämässäni kuin omassa huoneessani kokoelman, piirrosten ja julisteiden kautta. Ja itselleni Ginga on henkinen voimavara masennusaikoina.

4. Minkä sellaisen oheistuotteen haluaisit, jota sinulla ei vielä ole?
- GDW Soundtrack levyn.

5. Kuinka paljon aikaa käytät päivässä Gingaan? (Foorumeilla pyöriskely, nettisivujen - & blogien stalkkaaminen, mangan lukeminen yms.)

- Arkena tulee pyörittyä nettisivuilla 3-5 tuntia ja viikonloppuisin en muuta teekkään. Katson myös hirveän paljon Ginga-aiheisia musiikkivideoita ja piirroksia. Mangaa taas pyörittelen käsissäni oman mieltymyksen mukaan, mikä sattuu kiinnostamaan.

6. Seuraatko muita anime/mangasarjoja kuin Gingaa? Mitä?

- Saatan silloin tällöin ruveta seuraamaan jotain animesarjaa, mutta menetän aika nopeasti kiinnostukseni tai olen vain liian laiska jatkamaan jaksojen katselua. Mangan kohdalla en seuraa muita sarjoja,

7. Uskotko, että tulisi koskaan sellaista sarjaa, joka menisikin Gingan ohitse? Vai onko jo olemassa mielestäsi joku parempi sarja? 

- En usko sillä rakkauteni Gingaan on kuitenkin niin suurta, että harva voi edes mennä tämän sarjan ohi.

8. Piirrätkö Ginga-aiheista fanarttia tai teetkö fanficcejä? Oletko ollut tyytyväinen?  
  
- Fanitarinoita olen kirjoittanut jokusen, mutta aikalaille olen järränyt kirjoittamisen kesken. Fanarttia voi katsoa täältä: http://segikuchikiatsu.deviantart.com/

9. Uskoisitko elämäsi olevan erilaista ilman Gingaa?

- Ilman muuta, en olisi puoliksikaan tutustunut näihin ihaniin ihmisiin joita ympärilläni olisi, en olisi ruvennut piirtämään koiria tai kiinnostumaan niistä tms. Ginga on täyttänyt aukon elämässäni ja sydämessäni.

10. Mitä haluaisit (näin yleisesti ottaen) sanoa muille Ginga-faneille?  
- Gingan rinnalla säilyttäminen on sen arvoista<3

maanantai 12. marraskuuta 2012

Parin viikon ajaiset hankinnat















Päätin aiemmin tehdä yhden suuremman päivityksen ostamista Ginga-oheistuotteista kuin, että kommentoisin niistä yksitellen. Keräilyni on nyt parin viikon ajan hiljaisempaa, kunnes joulukuun puolella tilailen taas jotain.

Lokakuun loppupuolella tilasin Ginga.fistä GNG:n 1. julkasun mangat 5-7 täydentääkseni tuota julkaisua kokoelmaani japaniksi. Nyt puuttuu osat 1, 11 sekä 13-18. Samalla tavalla täydensin Weedin figuurikokoelmaani hankkimalla Gin, Kyoshiro, Sniper ja Tesshin figuurit. Gin on ytimekkään näköinen ja Kyoshiro ja Sniper eivät näytä puoliksikaan niin pahoilta kuin kuvissa. Jälkimmäisestä oikeastaan pidänkin. Ärsyttävintä kuitenkin GB, Tesshin ja Ken figuureissa ovat nämä tikut joiden takia en niin mielelläni käsittele figuureita, etteivät vain menisi rikki. Orionin 19. osa oli myös välittömästi laitettava ennakkotilaukseen ihanan Andyn takia<3 Ja kyllähän nautinnolla muutenkin keräilen koko sarjaa. Shin Gaiden Remix oli välttämätön myös Ganin tarinan takia. Ai niin, ensi kuussa saamme Shin Gaidenin ensimmäisen osan suomeksi ja ilmeisesti helmikuussa toisen osan. Myös Ganin tarina saadaan suomeksi!

Tänään sitten sain viime viikolla tilaamani Ken ja Jerome figuurit. Yay! Enää puuttuu maalaamaton Weed figuuri, jota on tälläkin hetkellä myynnissä Ginga.fissä. Tokubetsuhania olen aina halunnut kokoelmaani, kun kyseessä on julkaisu jota on vaikeampaa saada itselleen. Samasta syystä tilasin itselleni Ginga No Inutachin. Extramangat ovat aina kivoja, vaikkeivat sitten liittyisi Gingaan. Yoshin koira-aiheisetkin tarinat ovat ihan parhaita! Ja erikoistilaukseen lähti myös Orionin 20. osa, jota odottelenkin saapuvan ensi kuussa.

Viime tiistaina nappasin myös itselleni uusimman Weedin suomimangan.

Näihin tunnelmiin on hyvä palata. ~ En oikein osaa edustavasti ottaa näistä kuvia, kun bloggerkaan ei mitenkään miellyttävästi asettele näitä kuvia.












tiistai 6. marraskuuta 2012

Toinen haaste


1. Kiitä haasteen antajaa (ja linkitä blogi): Kiitos Katja (http://gingablogi.blogspot.fi/)
2. Vastaa kysymyksiin ja tee tehtävät.
3. Keksi kymmenen uutta kysymystä (vähintään kahden ensimmäisen on liityttävä Gingaan) ja haasta muutama tyyppi.

Laita lempihahmostasi parhain kuva mitä sinulla on. Perustele.
- Yksinkertaisesti siksi, että Andy on samassa sarjassa minulle kuin John eli muistuttaa kyseistä hahmoa syystäkin hyvin paljon. Ja onhan sen mukavaa saada Orioniin pyörimään edes yksi saksanpaimenkoiranpentu. Kuvan taas olen itse räpsinyt mangastani ja pidän siitä Andyn ulkonäön ja lipovan kielen takia.

 Sitten Katjan kysymykset:

1. Jos Orionista tehdään anime, aiotko ostaa sen?
- Ilman muuta, lisää animea Gingalta vaan!
2. Kuka on lempihahmosi GNG:ssä, GDW:ssä, GDR:ssä ja GDWO:ssa?
- Menee tällä kertaa luettelemiseksi mutta John, Ben, Terry, Benizakura, Riki, Kaibutsu, Hougen, John, Toubei, Shouji, Kurohabaki Masamune, Yamabiko, Andy ja Orion.
3. Millainen oli ensikosketuksesi Gingaan?
- Tiesin jo ensimmäisellä katselukerralla pitäväni Hopeanuolesta ja koirista. Onhan tätä jatkunut kohta jo lähemmäs yhdentoista vuoden ajan.
4. Jos juuri SINÄ saisit nyt keksiä jonkin ginga-oheistuotteen, millainen se olisi?
- Hmm, varmaan joku lautapeli Weedistä esim. Muuttuvan labyrintin tapainen.
5. Jos Orionille saadaan vielä jatkoa uudessa sukupolvessa, millainen uusi johtaja saisi sinusta olla?
- Vaikea sanoa. Ehkä siinä tapauksissa voisi olla jo musta akita pääosassa ja hahmolla olisi korkea oikeudenmukaisuuden taju kuin aiemmilla johtajilla. Ehkä vastaisi luonteeltaan eniten Giniä.
6. Kuka on lempivihollisesi kaikista Ginga-sarjoista?
- Pakko sanoa, että Hougen vie voiton!
7. Anime vai manga?
- Vaikea valinta, mutta kallistun enemmän animeen.
8. Mistä olet ostanut oheistuotteesi? (jos sinulla on paljon oheistuotteita, kerro mistä olet ostanut suurimman osan)
- Urumista, Hopeanuoli kaupasta ja Ginga.fistä.
9. Figuurit vai pehmot?
- Pehmot.
10. Tykkäätkö tällaisista haasteista? :)
- No joo, kysymyksiä voisi olla jopa enemmänkin. ^^

Omat kysymykseni

1. Käytkö Gingapediassa?
2. Oletko koskaan tehnyt yksittäisten myyjien kanssa kauppaa? Esim. foorumeiden tai huuto.netin kautta.
3. Kumpi vie voiton hahmona, Weed vai Gin?
4. Mitä mieltä olet Ginga saagan naaraista?
5. Kellä/keillä hahmoilla on mielestäsi koskettavin kuolema?
6. Oletko koskaan ajatellut teetättäväsi omia Ginga oheistuotteita?
7. Omistatko kaikki tähän asti ilmestyneet suomimangat?
8. Aiotko ostaa Shin gaidenit?
9. Olitko vuoden 2012 Animeconissa?
10. Omistatko Yoshihiro Takahashin nimikirjoitusta?

Haastan

- Kaikille vapaa, sillä olen tämän jo kerran tehnyt ja immeisiä haastanut.

Offia: Aiemmin en saanut tuota lukijattyökalua toimimaan jälleen, joten aivan vastikään sain otettua tuon uudelleen käyttöön. Nyt uusien lukijoiden on helpompi liittyä blogin lukijaksi mikäli haluavat. Monet nääs ovat kysyneet että miten blogiini oikein liitytään sillä toisella tavalla lukijaksi. Nyt ei ole tätäkään ongelmaa. Ja uudet lukijat ovat aina tervetulleita!

En myöskään kirjoittele enää uusimpia arvosteluja Weedin suomimangoista vain linkittelen niitä nyt vastedes, joten olkaapa hyvä! Klik!

maanantai 5. marraskuuta 2012

Haaste!

1. Kiitä haasteen antajaa (ja linkitä blogi): Kiitos akamesan (http://voimallanuoruudentahdenlennon.blogspot.fi/2012/11/haaste.html)
2. Vastaa kysymyksiin ja tee tehtävät
3. Keksi kymmenen uutta kysymystä (vähintään kahden ensimmäisen on liityttävä Gingaan) ja haasta muutama tyyppi.

1. Laita lempihahmostasi parhain kuva mitä sinulla on. Perustele.

Vaikea valinta, GDW:n puolella ei Johnista erityisemmin hyviä kuvia (= ei verisiä kuvia) ollut kerta hahmo on elossa niin vähän aikaa, jotein tein valinnan GNG animen puolelta. Valitsin kuvan lähinnä siksi, että siinä John pääsee olemaan edukseen niin rotunsa puolestakin ja pidän koiran ilmeestä. Taustalla oleva metsä on myös kuvattu hyvin ja etenkin oikealla oleva puu näyttää realistiselta.

KYSYMYKSET

1. Oletko katsonut Hopeanuolen leikkaamatonta animea? - Olen.
2. Jos olet, piditkö siitä? Oliko jotain lempparikohtauksia? - Ilman muuta. Suosikkikohtauksina mm. Igojen ja Benizakuran tapaaminen.
3. Blogger fai Facebook? - Bloggeria käytän enemmän.
4. Oletko rekisteröitynyt jollekkin Ginga-foorumille? Jos olet, niin minne? - Hopeiselle foorumille, Kaksoissolaan ja Ginga siteen. (Löytyyhän minulta myös tunnukset vanhoille foorumeille, jotka poistettiin käytöstä).
5. Monta tuntia päivässä olet tietokoneella? - Arkena yritän olla sen kolmesta tunnista viiteen tuntiin. Viikonloppuna taas ei tule tehtyä muuta kuin istuttua koneella piirtopöydän kanssa, roolipelaamassa tai istumassa foorumeilla.
6. Katsotko usein televisiota? - Vähän, lähinnä Frendit ja Salatut Elämät.
7. Koirat vai kissat? - Koirat tottakai.
8. Käärme vai tarantella? - Käärme, en pidä hämähäkkieläimistä.
9. Osaatko japania? - Jotain epämääräisiä sanoja. Joskus olisi kuitenkin mukavaa päästä oppimaan ihan kunnollakin.
10. Mitä kieliä puhut? Suomen lisäksi puhun englantia, ruotsia ja saksaa. Kahta jälkimmäistä kieltä olisikin mukavaa harjoittaa immeisten kanssa useammin mikäli kyseiset kielet kiinnostavat. ~

UUDET KYSYMYKSET

1. Mikä on viimeisin ostamasi oheistuote?
2. Suosikkivihollisesi Ginga sarjoista?
3. Millä Ginga aiheisilla nettisivustoilla tykkäät vierailla?
4. Urumi vai Ginga.fi?
5. Omistatko Weed pehmoa? Haluaisitko?
6. Onko sinulla kavereita Ginga-aiheisilta foorumeilta tai sivustoilta? Keitä?
7. Omistatko Gingaan liittyviä nettisivuja?
8. Oletko allekirjoittanut nimen (adressiin) Orionin/Weed animen saamiseksi?
9. Mitä mieltä olet Gingan fandomista (= faneista, keräilystä tms. )?
10. Onko huoneessasi Ginga piirroksia?

Haastan:

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Gingaan liittyvät adressit

Gingasta on olemassa joitain ihan allekirjoittamisen arvoisia adresseja. Tässäpä joitain tapauksia.

Adressissa toivotaan Orion mangaa suomeksi Weedin suomentamisen jälkeen (about 5 vuotta). Tällä adressilla näytetään hyvin suomalaisten kiinnostusta mangaa kohtaan. Ginga myy hyvin Suomessa, joten uskon saavamme vielä jonain päivänä Orion mangaakin suomeksi.

Adressin ideana on, että joko Orionista tehdään anime tai vaihtoehtoisesti Weed animea jatketaan Hougenin kuoleman jälkeen makaki-, venäjän sotakoira ja hybridisaagoilla. Minulle on loppujen lopuksi se ja sama kummasta tehdään, ehkä enemmän kuitenkin toivon Weed animelle jatkoa, jotta Orion olisi parempi ja ymmärrettävämpi kun Weed anime olisi taustaa selittänyt.

Adressi haluaa Ginga Densetsu Riki mangalle jatkoa, jota onkin yhden mangan edestä. Yoshihiro Takahashi on toitottanut ettei aio tehdä Rikille jatkoa, joten en ole aikeissa näillä näkymin allekirjoituttaa adressia. Saako sitä sensein päätä käännettyä?

Adressille sille, että mm. Hopeanuolta ja Weediä näytettäisiin jonain päivänä televisiossa. Miksikäs ei kun televisiossa on pyörinyt vaikka ja mitä animesarjoja. Eniten kuitenkin olen peloissani kansan suhtautumisesta tuohon Weed animeen..

Ja alla oleva adressi taas on painottunut GNG animen näyttämiseen televisiossa.

Hauska idea Hopeanuolen kääntämisestä savoksi. Voisin jopa kerätä koko julkaisun hyllyyni ja kokeilla saisinko näin ollen vanhempiani lukemaan nyt Hopeanuolta. Ja olisihan se mahtavaa saada Ginga mangaa useammallakin vieraalla kielellä.

Adressi haluaisi, että Ginga oheistuotteita olisi saatava helpommilla Suomesta. Omasta mielestäni tämä on nykyään helpompaa Urumin ja Ginga.fin kaupan myötä. Ja onhan eri yksittäisten myyjienkin välillä kauppaa, joilta voi tiedustella oheistuotteita.

Kannatan Hopeanuoli musikaalin esiintymistä Desuconissa, vaikka en ole coniin tulossakaan.

lauantai 3. marraskuuta 2012

GNG vai GDW?

Välillä tulee kuulleeksi miten näitä kahta sarjaa verrataan keskenään. Useimmiten jopa Weediä kyseenalaistetaan pelkän huonon piirtotyylin takia ja monille GNG on se nostalgisempi sarja. No kumpi vie voiton?

Mitä GNG tulee niin arvatenkin piirtotyyli on parempaa, onhan anime piirretty käsin. Mutta kun tarkastellaan juonta niin siinä ei tapahdu kovin suuria yllätyksiä, juonenkäänteitä tai epäonnistumisia. Ohun sotureilla on niin kiire suorittaa tehtävänsä, että pienikin epäonnistuminen jonkun lauman liittoutumisen suhteen veisi vain aikaa. Joten juonikuvio itsessään on miellyttävä ja arvot sekä hahmojen väliset suhteet tuovat mukanaan jotain mitä GNG:n tasoinen anime tarvitsee.

Palaten vielä noihin hahmoihin, minun täytyy myöntää että minulla on huomattavasti huonompi suhde niihin kuin GDW:n hahmoihin. Hahmojen luonteet tuntuvat samanlaisilta koko koiramassan seassa tai mangan & animenkin on vaikea selittää hahmon luonnetta. Ulkonäkökin vaikuttaa toistavan samaa eli miltei kaikki koirat ovat pystykorvaisia ja turkin väri & väritystapa (rajat, alueet, kuviot) ovat samanlaisia. Tästä joukosta pystyn tällä hetkellä vain erottamaan Johnin, josta pidän niin ulkonäön, rodun kuin luonteenkin takia. Muut hahmot kulkevat massana eli en pysty pahemmin analysoimaan hahmoa tai sen luonnetta. Vaikea erottaa yksilöitä joista pitäisin kuten Johnista, lopuista hahmoista näytävän vain pitävän ketään inhoamatta tai vihaamatta. Jospa tämä joskus muuttuisi.

GDW taas ei ole niin hyvin piirretty. En ole siihen sen paremmin pyrkinyt kiinnittämään huomiota vain keskittynyt nauttimaan animen katselusta. Oikeastaan pidänkin siitä miten koirat näyttävät joissain kohdissa eri tavalla piirretyiltä, laatikkokoirathaan eivät estä animen katsomista mielenkiintoisen juonen ohella. Hmm, Sakura kuolee, Weed lähtee muiden kanssa Ohuun ja paljastuukin ettei Tokimune ole Weedin oikea isä, Smith kuolee turhaan ja Kaibutsu onkin yhtäkkiä elossa ja niin edespäin. Huomattavasti mukaansatempaisevampaa ja jännittävämpää.

Lisäksi GNG:tä aikoinani katsoessani en tullut ymmärtäneeksi miten koko sarjaan oli sidoksissa monenlaisia arvoja, (vaikka niin luin monien fanien kertoneen). Ystävyys, rakkaus, oikeudenmukaisuus jne. 10-vuotiaana pentuna pystyin heti ymmärtämään jo ensimmäisellä katselukerralla mitä arvot ovat ja mitä se elämä oikein on. Tämä johtuneen poikkeavasta uudesta johtajasta Weedistä, joka sai minut vakuuttuneeksi monia kertoja. GNG:ssä arvot ovat enemmän piilossa kun taas GDW korostaa niitä huomattavasti enemmän. 

No nyt päästään GDW sarjan ihanaan hahmokirjoon. Hahmot ovat muuttuneet niin luonteeltaan kuin mahdollisesti ulkonäöltään GNG:n tapahtumista. Onhan aikaa kulunut sentään jo neljä- tai viisitoista vuotta. Hahmojen väritykset ovat huomattavasti hillitympiä kun väritys on toteutettu koneitse.
Mutta entäs luonne? Iän myötä hahmot ovat muuttuneet astetta rauhallisimmiksi, näin esimerkiksi Johnin kohdalla. Hahmot antavat itsestään paljon enemmän kun niiden menneisyys tuodaan esille. Esimerkiksi Kaibutsuun ja Hougeniin oli helpompaa samaistua ja ymmärtää heitä, kun hahmojen taustaa kerrottiin enemmän katsojalle/lukijalle. Tämä taas mahdollistaa jonkinlaisen mielipiteen muodostamiseen ja yksilöiden luomiseen. Kaibutsun rankka menneisyys sai minut tuntemaan sympatiaa koko hahmoa kohtaan, miten hänellä ei ollut muita kannustajia kuin Jerome. Hougen taas kasvoi ihmisten vihaajaksi, muiden alistajaksi ja diktaattoriksi. Siitä huolimatta tanskandoggille on tärkeintä hänen pikkuveljensä, jonka joutuukin tappamaan. Hahmot ovat rikkaampia luonteiltaan, ulkonäöiltään, menneisyyksiltään ja ajatusmaailmoiltaan. Ja nyt myös luppakorvaiset hahmot eivät jää paitsioon pystykorvaisten hahmojen rinnalla,

Vaikka nyt blogikirjoituksen perusteella kallistuin enemmän GDW:n puoleen mangan ja animen kannalta niin kyllä GNG:llä on minulle yhtä suuri merkitys. GNG:stä lähti oma faniuteni ja siitä seurasi parhaimmat lapsuudenleikit läheisten ystävieni kanssa.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Miten kuulen GNG:n tunnarin (sanat)?

Jamma najonku sohda najonku
nani kana ovouoku maa-a gei'itouvou
kanssa japanki tzinga molenky
umaletta wakena imaa wakaruu
lamme wa lamme wa khasheenii  naarii hashiree
saa kinoumou omae vo goette jukundaa
hatsiukae tsiujoni o kinna monogii 
soosa vatashiva moeskinai juuseidaa

huunii muge vaa jassuu lamidaa
haha oja nojo-oni joubi tomuekeedoo
itshi domida kono jume va
dare ino jade nai vatasenai

lamme wa lamme wa tameravatsuu hashiree
mo vakaerodo namidamo kawaii kaketteruu

attarashii kigayanobu 
mitsi nou mukoo dee
nadekara keiokuru
kata narabete hoshiro to
lamme wa lamme wa khasheenii naarii hashiree
saa kinoumou omae vo goette jukundaa
hatsiukae tsiujoni o kinna mononii 
soosa vatashava moeskinai juuseidaa

Tätä oli muuten mielenkiintoista tehdä, koska sai tavallaan perehtyä enemmän GNG:n tunnariin ja miettiä mitä oikein kuuli. Jotkut sanat olen kirjoittanut pidemmin äännetttynä ja jotkut lyhyemmin, mutta ei välitetä siitä. Lisäksi en viitsinyt korjata, jos jonkun paikalla oli k-kirjain eikä g-kirjain tai toisin päin.

Mitäs muuta? Vaihdoin tuossa pari päivää sitten ulkoasua kuin piristykseksi tälle blogille. Vieläkään en tiedä onko ulkoasu liian vaalea ja en pahemmin sen kanssa jaksa värkätä. Huonohan puoli tällä ulkoasulla on edellisen kanssa ettei tähän saa liitetyksi lukijoita palkkiin. Vain blogin lukijaksi liitytään vaikeammin. (Kirjaudutaan sisään ja otetaan vasemmalta lukuluettelo, jonka alapuolella on lisää - nappi. Sen jälkeen lisätään blogin linkki, jota halutaan seurata kohtaan "lisää URL-osoitteesta". Lopuksi pitää vain painaa "lue".)

Olen myös alkanut enemmän blogia kirjoittaessani miettimään, että mistä oikein kirjoittaisin. En nähkääs mielelläni kirjoittelisi samoja asioita kuin mitä Kaksoissolaankin kirjoitan. Ja olisi hyvää, jos nyt tässä tapauksessa oma bloginikin pystyisi tarjoamaan lukijoilleen jotain uutta. Eli kirjottaisin mieluummin syvemmin Gingasta kuin, että jokainen postaus koskisi jonkun oheistuotteen tai ilmestyneen mangan arvostelua. Menee tylsäksi ja pelkät kuvatkin raiskaavat tätä blogia.

Mainitsen tähän väliin ohimennen myös, että joitain oheistuotteita olisi myös tulossa tulevalla viikolla. Itse asiassa minun olisi pitänyt saada tuotteet perjantaina, mutta en voi sille mitään että tämän tuppukylän postin tuominen on niin aikaista. Toista kierrostahan posti ei tule jakamaan. Olen myös saanut hommattua vanhempieni luvalla omat verkkopankkitunnukset eli vastedes saan tilata Ginga tavaraa aivan itse. Aion pitää tämän kyllä ihan kohtuullisena ettei pankkitili näytä nollaa. Uusi kirjahylly on tulossa myös viikon alussa. Vihdoinkin näitä vanhoja asioita on saanut hoidettua, että mangani eivät suorastaan tukehdu tuonne ahtaaseen hyllyynsä. Tuo hylly riittää minulle siksi aikaa, kunnes siirryn toisaalle opiskelemaan.

Syyslomani on loppumaisillaan ja Gingan suhteen olen silloin tällöin katsonut etenkin Weed animea. Hopeanuolen katsomisesta aion pitää taukoa ihan kunnolla eli aion katsoa joulun aikaan animea seuraavaksi. Viime kerta kun katsoin kyseistä animea taisi olla keväällä. Olen myös yrittänyt selailla japaninkielisiä mangoja tai lukea suomeksi haluamiani kohtauksia. Myös Johnista piirsin yhden artin mikä onkin nähtävänä Deviantartissa..

Mutta asiaan! Keskityin myös bongaamaan Kouji Ishiitä (=Hougenin ääninäyttelijää) randomeista sivurooleista eri animesarjoissa. En niinkään katsonut animea vaan keskityin kuuntelemaan ja seuramaan animea sitten kun Kouji Ishiin ääninäyttelemä hahmo oli löytänyt. Tässäpä joitain mitä löysin Gogoanimesta katsoen näitä sarjoja.

- Darker than black jaksot 3-4 (Kenneth)
- Digimon tamers jakso 37 (Chatsuramon)
- Genshiken jaksot 2-3, 5 ja 7 (Haraguchi)
- Kyo kara Maoh! jakso 53 (Fetto)
- Monster jakso 17  (Neo-Nazi Arsonist)
- Mushi-Shi jakso 26 (Takun isä) - tätä en ollut uskoa O_O
- School Rumble jaksot 24-25 (Captain Genkai Goto)
- Shaman King 35-36 (Boris Tepes Dracula)
- Slayers Next jakso 10 (Moros Navrachoa; Zazan) (?)
- Sol Bianca The Legacy jakso 2 (Informant)
- Tactics jakso 1 (Viscount Edogawa, Suzu's Father)
- Tantei Gakuen Q jakso 1 (Detective Arai)
- (The) Twelve Kingdoms jaksot 35 ja 37 (Shoushiba)
- You're Under Arrest  jakso 37 (Gobu)
- Yumeiro Pâtissière jakso 27 (Dabaron)

Kouji Ishiin ääni on pysynyt vuosien varrella aika entisellään. Mutta olikohan se juuri tuossa Mushi-Shi animen kohdalla, kun herran ääni kuulosti aivan eriltä. Myös näille kaikille tyypillisintä oli, että Kouji Ishiin hahmo oli jossain vihollisen roolissa tai hänen hahmollaan oli vihasuhde esim. ihmisiin. Tuli vain jotenkin niin vahvasti Hougen mieleen..

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Japanpop 6/12

Tästä on jo tovin, kun olen lehden saanut, mutta päätin silti jotain lehdestä rustata.

 Tuossapa itse lehden kansikuva. Yleisesti ottaen Japanpop lehdestä löytyy useampikin juttu, joka kiinnostaa minua esim. joku juttu liittyen kulttuuriin. Sen pahemmin itseäni ei kuitenkaan kiinnosta muihin anime- ja mangasarjoihin pohjautuvat jutut. Tässä numerossa kiinnostavimpia juttuja olivat japanilaiset tatuoinnit, japania akateemisesti, kielikurssilla Tokiossa, viuhkat Japanissa sekä mitä opin Japanissa artikkeli. 6.50 euroa on aika paljon lehdestä. Aiemminhan hinta oli 5.90 euroa.

Urumi (Helena Lipponen) oli kirjoittanut jutun, jossa oli haastatellut Yoshihiro Takahashia. Aluksi esitellään kuka tämä mangaka on ja mistä hän on tunnettu. Todetaankin ettei senseillä ollut aiemmin tietoakaan miten suuri suosio Gingalla on ollut Suomessa. Takahashi olikin kuullut parisenkymmentä vuotta sitten miten Hopeanuoli oli rantautunut Pohjoismaihin. Hän ei ole tutustunut leikattuun versioon (Animeconissa Yoshihiro kyllä nauroi miten huonosti se on toteutettu). Yoshihiro Takahashi on käynyt Suomen puolella kaksi kertaa ja aikoo myös jatkossakin, mikäli selkä kestää.

Tekstissä mainittiin myös miten suuren suosion sarja on saanut etenkin naislukijoiden keskellä, 80 %. (Blogin kirjoittajakin on nainen..) Yoshihiro Takahashi selitteli asiaa sillä, että naisfanit tuntuvat pitävän siitä miten hahmot kuolevat sankarillisesti, oman aatteensa puolesta taistellen. Tälläisiä miehiä ei kuulemma löydy Japanista.

Mangaka paljastaa myös miten häntä kaduttaa Weed-mangan loppupuolella tehdyn erään päähenkilön kuolema. Sen kummemin ei paljastettu kuka hahmo oli. Itselläni tuli lähinnä mieleen Ben, Moss tai GB.

Takahashi on miettinyt myös GDWO saagan, Orionin kohtaloa. Sillä pentu on elänyt taistellen isoisoisänsä Rikkin sekä setänsä Yukimuran tapaa - joten Orion saattaa kuolla sarjan aikana. Tuo oli jokseenkin shokeeraava uutinen, vaikkei Yoshi olekkaan mitään lukkoon lyönytkään.

Orionin 19. osassa on ilmestynyt Andy (löytyy teksti blogimerkinnöistäni), joka on nimetty Antti Valkaman ja Grönlundin mukaan. Antti-nimi oli vaikeaa ääntää, joten se muotoontui Andy nimeksi. Pentu on omistettu suomalaisille faneille - onhan se täältä kotoisinkin. Yoshi on suunnitellut Andyn roolin olevan samanlainen kuin Johnilla. Hän ei ole kuitenkaan vielä päättänyt olisiko Johnkin suomalainen. Andyn lisäksi Yoshi lupasi viime vuoden Traconin aikaan laittavan karjalankarhukoiran sarjaan. Tätä koiraa luultiin jo jonkin aikaa Andyksi, mutta näistä tuli omat hahmonsa sarjaan. 

Valitettavasti Hopeanuolessa esiintyneet hahmot jäävät Orionissa pienempään rooliin. Akame saattaa toki yllättää ja Crossin taustatarinaan on myös mahdollisesti tulossa täydennystä. "Cross on tuntenut Unsain, mutta jätti sen kohdattuaan Benin."

Yoshi on tehnyt myös muutamia lyhyttarinoita mm. tiikeriveljeksistä ja Benizakurasta. Mangaka tahtoisikin vielä tehdä Benistä, Crossista ja Akamesta omat tarinansa. Rikiin sen sijaan ei ole tulossa jatkoa. Mangaka heittää vitsinä, miten olisi Akakabuton lapsuustarina?

Animeconissakin tuli esille miten häntä hävettää Weed mangassa esiintyneet japaninmakakit. "Sitä tahtoisin pyytää faneilta anteeksi."

Lopuksi ihastellaan miten Ginga-saagasta on tullut paljon mangaa ja miten etenkin Hopeanuolen oheistavarat ovat kalliita. Yoshin mielestä Kiinassa teetätetyt Weed figuurit olivat kehnoja. Orionista on tehty toistaiseksi vain kankaiset kirjainsuojukset, joita annettiin fanilahjoina Orionin ilmestyttyö sadan luvun verran. Takahashin toimittaja Yuji Saja pähkäilee millaisia ja minkä verran Orionista pitäisi tehdä oheistuotteita. Itse mangakalla menee jo paljon aikaa hahmojen suunnitteluun ja piritämiseen. "Mukavimpia piirrettäviä hahmoja ovat Smith ja GB." Gennai ja Masamune taas ovat haastavimpia hahmoja. "Masamunen piirrostyyli itse asiassa vaihtuu sarjan aikana. Piirsin sen hetkeen aikaa eri tavalla ja huomasin sen vasta jälkeenpäin." - tätä odotan ainakin itse jännittyneenä. Samalla tavalla muuttui esim. Hougenin piirtotyylitapa.

Mutta jos Takahashilta kysytään suosikkihahmoja tuottaa se pieniä ristiriitaisuuksia. "En osaa päättää omaa suosikkiani tarinoista, koska ne, GNG, Weed ja Orion ovat kuitenkin samaa tarinaa. Hopeanuolessa oli kovempaa menoa ja Akakabuto oli hieno, joten se on ehkä suosikkini. Toisaalta Weedissä ja Orionissa on taas aiempaa paljon laajempi kaarti pahiksia: Hougen, Venäjältä tulleet koirat, Sanada.."

Yoshi on kertonut Orion mangan lopputeksteissä sekä suomalaisille omistetussa lyhyttarinassa Suomen vierailustaan. (Itse asiassa uusimmassa GNG:n uusintapainoksessakin oli jotain vastaavaa Kaksoissolassa. Mikä on saanut japanilaisia kiinnostumaan Suomesta.

Suomen suosio on jatkuvaa, sillä fanikunta löytää uusia muotoja esim. Suomen Hopeanuoli fanit järjestön myötä. Liikkeellä on myös huhuja mangakan muiden sarjojen kääntämisestä. Kaikki eivät välttämättä ole huhua.

perjantai 5. lokakuuta 2012

Yhteiskuva Yoshihiro Takahashin kanssa!

Pääsin 14.-15.7 järjestetyssä Animeconissa yhteiskuvaan Yoshihiro Takahashin kanssa ystäväni Nekotorachanin/Poliisikoira_98 kera. Ensiksi ajattelimme ottaa erillisiä kuvia, mutta päätimme mennä yhteiskuvaan kun parin vuoden jälkeen saimme vihdoin tavata kasvokkain. Ja aika nopeastihan nämä kuvat julkaistiin Anikin sivuilla. Alla olevasta linkistä löytää minut ja Nekotorachanin/Poliisikoira_98. Voi että minua hävettää miltä näytän tässä kuvassa. Kädet on miten sattuu ja huonompi puoleni päästäni korostaa, etten ole kuvauksellinen ihminen. Nuo hiukset muistin vasta kuvauksen jälkeen, argh. No, eihän kameramies siinä viitsinyt ruveta kommentoimaan miten kenenkin tulisi olla. Parempi niin. Silmäni ovat sentään auki. Saman kuvan olen onnistunut rajaamaan ja laittamaan Facebookkiin profiilikuvaksi. (Yksittäinen kuvakin löytyy sieltä). Jep, harva sallalainen on päässyt itse Yoshihiro Takahashin viereen.

Hieman huonommalla laadulla varustettu kuva yhteiskuvasta, jonka sain syksyn alussa kehystettyä. Pitkälti kokoelmani erikoisuus ja pelkästään Yoshihiro Takahashin näkeminen inspiroi minua jo suunnattoman paljon<3

Sen takia olen laittanutkin yhteiskuvan pöytäkoneeni taustakuvaksi.

Viime vuoden Traconissa kun kuulemma otettiin iso ryhmäkuva eikä tälläisiä upeita yhden tai useamman henkilön kuvia. Siltä osalta minua vielä lykästi.

Paketti

Taisi tulla edellisessä merkinnässä maininneeksi, että tilasin tällä viikolla Ginga.fi kaupasta Orionin 19. mangan ja Shin Gaiden Remixin, jossa on Ganin tarina. Tilasin sen lisäksi vielä GNG:n 1. julkasun mangat 2-4. Olen nähkääs kuolannut näitä osia jo pitkään ja Urumissakaan ei ole järin ollut mahdollisuuksia saada näitä. Tai sitten on pitänyt erikoistilata koko julkaisu..  Ehkäpä sitten jos olisin tilannut yksittäisiltä myyjiltä, mutta sitä en vielä tohdi kokeilla.

Avattu paketti GNG:n 1. julkasun mangat 2-4









































Kuten kuvastakin voi päätellä mangat oli pakattu erinomaisesti ja ne olivat hyvässä kunnossa, vaikka olivat käytettyjä. Tuntuikin näin ollen mukavalta saada pitkästä aikaa näitä mangoja, jotka omistan jo suomeksi. Jonkinlainen nostalgian tunne.

Oikealla puolella on kuva GNG:n 1. julkasun mangoista, jotka omistan japaniksi. Ginga.fi kaupan sivuilla olisi toki myynnissä mangat 5-7, jotka voisin vaikka syysloman aikoihin laittaa tilaukseen. Saa nyt nähdä, olisi hankkeilla vihdoinkin nuo omat verkkopankkitunnukset.

Suosittelen Ginga.fi sivustolla olevaa kauppaa kaikille. Kohtuulliset hinnat ja nopeat toimitukset! Enää pitää odottaa tuon Shin Gaiden Remix mangan ilmestymistä. Senkin lähinnä ostin Ganin tarinan ja uusien kansien takia. Mutta eipä tuo haittaa ollenkaan.

maanantai 20. elokuuta 2012

Orionin 18. osa ja postikortti


















Tuossapa kuva 16.8 päivän saaliista. Eli postiluukkuun kilahti Urumiin edeltävän päivänä tullut Orionin 18. osa. Sain myös kaupan päälle tyhjän postikortin, jota käytettiin mm. Animecon tilaisuudessa Yoshin nimikirjoitusalustana. Nimikirjoitus minulla on jo entuudestaan, joten on hyvä etten vienyt joltain halukkaalta tätä tilaisuutta. On tuo kyllä upea joka tapauksessa<3

Tässäpä vielä lopuksi 18. osan juonitiivistelmä. En kyllä yhtään ymmärrä miksei Andy esiintynyt siinä, vaikka näin oli puhe Ginga siten foorumilla. No ensi osassa sitten. Niin ja en tähään hätään ottanut osasta kuvia, mutta voin niitä muokata halutessanne sekä vastata osasta herääviin kysymyksiin.

Masashige on jäänyt taistelemaan kai-koirien ja takana häämöttävän lauman kanssa. Kolme kaita ovat tarrautuneena koiraan eri kohdista. Lopulta Masashige kiskaisee itsensä irti, mutta kolmikko käy uudelleen koiran kimppuun veri roiskuen. Kotetsu ja Rigel ovat löytäneet jonkun vanhan asumuksen, jossa on pentuja imettävä naaras. Ne oikeastaan taitavatkin olla kuolleita (?). Tovin kuluttua Kotetsu ja Rigel jatkaa matkaansa lähtemällä etsimään Masashigeä. Verinen koira iskee vastustajiaan puuhun ja yrittää saada kai-koiria hampaisiinsa. Maassa makaava Masashigen kimppuun hyökkää yksi kai-koirista ja vetää Masashigen sisälmyksiä ulos. Myös muita koiria sekaantuu tähän ja Masashige vetää itsensä hypähtäen kauemmaksi. Hän näkee pian ilmestyksen Sanadasta ja kuvittelee muitakin Ohun koiria. Rigel ja Kotetsu näkevät tapahtuneen ja hautaavat Masashigen. Sen jälkeen he suuntaavat ihmisasutuksen luo ja saavat mm. leipää syödäkseen.

Tenkan ja Sanadan joukot metsästävät lintuja. Akakamakaan ei näytä olevan hyvällä tuulella, vaan tappaa yhden laumalaisista. Joku laumalaisista tuokin Tenkalle ja Sanadalle viestiä (?) muualla kokoontuneista koiralaumoista ja kahdesta kuolleesta koirasta (?). Sanada ja Akakama ottavat yhteen ja irlanninsusikoira jää tappiolle. Akakama tarjoaakin joukolle villisikaa.

Masamune joukkoineen on myös metsällä syömässä lintuja ja törmää pentujen kanssa kulkevaan naaraaseen.

Ohun soturit ovat metsässä ja mm. Bon säikyttelee Yamabikoa ilmestymällä yllättäen puunrungosta. Blanca muistelee aiempia tapahtumia Bonin kanssa ja harhailee metsässä. Mangan lopussa Orion juoksee kahta Kogaa pakoon päätyen Blancan luokse. Hän muistaa Orionin hyvin aiemmasta kohtaamisesta ja akitan pentu tekeekin uudeleen ZTB:n. Molemmat putoavat putouksen mukana alas mihin manga päättyykin.

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Mangapaketti

En tohtinut eilen kirjoittaa kahta blogimerkintään samana päivänä. Jotain oli säästettävä tällekkin päivälle, vaikka eilinen oli ollut kiireinen ja raskas päivä. Elikkä tilasin 2.8 päivä Urumista Weedin 2. julkaisun mangat 5,9, 11-13 ja 15-16. Tarkoituksena oli tilata myös 14 osa, mutta se ehtikin tilaushetkellä päästä toiseen mukavaan kotiin. Viisikymmentäkaksi euroahan meni omasta pussista näihin mangoihin.
Eilen nämä mangat sitten lopulta tulivat. Tajusin postin lappua katsoessani että joku oli pielessä. "Postiennakko tai muu lunastettava tilaus, 13.20 euroa". Aiemmin olin miettinyt olisiko Orionin 18. osa jo tullut. Mutta eihän kyseinen manga voinut tulla näin pian ja senkin olin maksanut tilauksen yhteydessä. No lähdimme sitten paikan päälle noutamaan tätä pakettia. Ja kyllä, meille oli koitunut ylimääräisiä kuluja. Postissa oleva nainen selitti ettei postimerkkejä ollut tarpeeksi ja punnitus oli mennyt pieleen, jolloin lisäkuluja kertyi meille. Kysyin myöhemmin tätä asiaa Urumilta ja hän selitteli että he eivät käytä kirjekuorissaan postimerkkejä ja jos ylimääräisiä kuluja tulisi, niin silloin maksujen pitäisi mennä suoraan hänelle. Näin ei käynyt sitten jostain kumman syystä. Paketti kuitenkin maksettiin vaikka koko päivä olikin minun ja isän jatkuvaa vihanpitoa. Ihan hyvinhän tässä sitten kävi. Tänään pitää tarkistella onko rahasumma ilmestynyt tilille ja odotella tämän viikon aikana josko Urumi soittelisi antamiemme tietojen perusteella asiasta eteenpäin. Arvelen ongelman syntyneen pikemminkin siitä että kirjekuoren paino on ilmaiseksi viisisataa grammaa ja siitä ylöspäin hintaa kertyy. Paketit olivat painaneet kuudestasadasta grammasta seitsemäänsataan grammaan..

Vaikka tämä olikin yhtä hässäkkää niin virheitä sattuu. Eihän mitään ikävää onnistunut sattumaan, vaikka tilanne riistikin monen hermoja. Periaatteessa tämä asia on jo hoidettu, joten ei muistella sitä enää.

Tässä kuitenkin pari ihan hyvää värisivua. En tohtinut tähän blogimerkintään laitttaa erikseen arvosteltavia mangoja koska arvostelen ne mieluummin suomeksi. Eikä muutenkaan olisi mukavaa mennä spoilaamaan näistä osista, joita ihmiset jännityksellä ja innolla odottavat.

Joka tapauksessa värisivut ovat kerrassaan nättejä<3 Ah, miten aidon tuntuinen koko julkaisu olisikaan jos jokainen sivu olisi värisivu. Itseasiassa muistan miten yhteen väliin luulinkin näin. Mukava ja piristävä lisäke mikä tekee tästä julkaisusta erikoisen. Julkaisun kansiin on panostettu myös huomattavasti luovemmin kuin 1. julkaisun kansiin. Ihanan värinen julkaisu kokonaisuudessaan myös obien kera.

 Hieman petyin siinä mielessä että joissakin mangoissa oli edellistä vähemmän värisivuja. Niitä olisi voitu laittaa useampikin ja vielä niin että upeita hahmoja pääsisi esiin. Mukavan pieni julkaisu ja sivujakin on laitettu mangoihin tavallista enemmän, jotta ne mahtuvat kahdenkymmenenkahden mangan julkaisuun. Ihmisistä olevat värisivut olisi voitu jättää pois sillä ne eivät näyttäneet puoliksikaan niin hyviltä kuin koirien värisivut. Plääh, tylsiä värejä ihmisten vaatteissa.


tiistai 31. heinäkuuta 2012

GDWO 18 ja adressi animelle

Tänään oli tullut Urumiin vihdoin ja viimein ennakkovaraus 18. osalle, jota olinkin jo odotellut. Näinpä laitoinkin tilauksen menemään ja ryhdyn odottelemaan 3-7 viikkoa mangan saapumista. Arvatenkin tämä aika kuuluu ihan nopealla tahdilla. Nyt ei olekkaan tullut tilattua oheistuotteita tai mitään muuta mielenkiintoista. Tuolla ei ole oikeastaan väliä, jos on nyt vähän hiljempaa kautta meneillään. Saanpahan keskittyä entistä enemmän kokoelmaani ja sen merkitykseen. Voihan japanilaisia huutokauppoja, huuto.nettiä tai Futago-shoppia seurata vaikkei mitään voisi ostaakkaan.

Kansi on samaa kauraa edellisten kanssa eli aika useasti niissä on ollut peltoa, kukkia tai muuten jotain vihertävää taustaa. Hahmojen värikirjoja on myöskin pysynyt melko samanlaisena, useimmiten Izouta ja Sasukea näkee. Orionin nyt ymmärtäisi kuuluvan kanteen. Ja uskokaa tai älkää Rigelin vasemmalla puolella oleva koira on Bon. En olisi itsekkään häntä tunnistanut ellen olisi käyttänyt zoomia amazon.co.jp:n sivuilla. Orionin ja Izoun kääntyneet hyppyasennot tuovat toisaalta vaihtelua kanteen. Kerrassaan hieno kansi. Takahashihan käyttää n. tunnin kannen suunnitteluun ja piirtämiseen.

Tänään tuli myös järjesteltyä kuittikansiotani. Hieman jopa ärsyttää että jemmasin 9. mangan kuitin pöydältäni johonkin piiloon. Voipi hyvin edelleen olla noissa laatikoissa, mutta tein jopa itselleni varakautin.. Hmm, taisin lähteä liian kiireessä Kuopioon. Ostin Animeconista Riki mangan, joten tein sillekkin oman kuitin. Tuossa yhteydessä en saanut mitään kuittia. Onhan se mielenkiintoista seurata myöhemmin mitä on ostanut, milloin ja millä hinnalla. Järjestelmällisyyttä. Laitoin myös Hopeanuoli musikaalilippuun kontaktimuovia.

Yritin nyt kahdessa minuutissa väkertää kuvaan hyvän tekstin, muttei sekään sitten onnistunut..... Tavallaan yritän antaa kuvan puhua puolestaan kertomalla että Orionin animelle on tehty vastikään adressi. Se lähetetään japanilaisille kustantajille osoitukseksi siitä että olemme kiinnostuneita saamaan Orionin tai Weedin 30-60 osat animeksi.


Joten kirjoita oma nimesi sinne, mainosta muualla netistä ja kenties Hopeanuoli ystävillesi.

Tähän loppuun mainitsen myös että aivoni ovat olleet lomalla, joten en ole oikein keksinyt blogiaiheisiin liittyviä ideoita. Jos teillä niitä on, saa vapaasti heittää kommenttia tämän aiheen perään. Ihan mukavaa olisi päästä perehtymään johonkin jos vain osaan pukea mielipiteitäni sanoiksi.

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Uni Hopeanuoli musikaalin Benistä

Näen harvoin unta Gingasta, vaikka elämäni pyöriikin suurimmaksi osaksi sen ympärillä.

Uneni meni seuraavasti. Hopeanuoli musikaalin ryhmä oli innostunut esittämään uudelleen musikaalinsa Kuopiossa, kahden viikon jälkeen (14.-15.7) olleesta Animeconista. Ilmeisesti Beniä esittävälle henkilölle oli tullut jokin este jolloin Facebookkiin laitettiin ilmoitus vapaana olevasta paikasta. Itse satuin lukemaan tämän netistä ja lähetin hakemuksenkin, vaikken tiennyt edes pääsisinkö uudelleen Kuopioon. Hakemukseni hyväksyttiin ja matkani taittui kyseiseen kaupunkiinkin asti. Unessani ei sen ihmeimpiä tapahtunut. Olin kauhusta kankeana ja opettelin vuorosanojani, jotten pilaisi näinkin nopeasti koittavaa esitystä. Ihan hyvin tämä kaikki sitten meni, ilman ongelmia.

Hieman poikkean aiheesta kertomalla piirtäväni toissapäivänä mallista Kurohabaki Masamunen pään. Yritän nimittäin kehittää taitojani, jos vaikka olisin pari kymppisenä ihan kelpo piirtäjä. Hieman on nyt tämäkin tavoite jäännyt. Katsotaan nyt josko tätä tavoitettani jatkaisin.. Ihan olisivat "pallo"tekniikkaan ja koirien piirtämiseen tarvittavat vinkit ja linkit tarpeen. ~

Olin unohtaa myös kertoa, että laitoin juuri Deviantartiin Wolfielle viestiä ruotsiksi miten hän esiintyi 15 sekunnin ajan yhdessä videohaastattelussa. (Tätähän oli leikattu). Ihan mukavaa heittää ruotsiksikin jotain kun taidamme elää vain yhdessä muotissa - ei ole muita kieliä kuin englanti.

Mutta alapuolella linkki videoon.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Helsingin sanomien artikkeli

























14.7. olevasta Helsingin sanomista löytyi artikkeli.

"Piirtäjä tekee yhä 12-tuntista työpäivää"
- "Karhukoira Hopeanuolen isä Yoshihiro Takahashi piirtää sarjakuvaa jossa moraali on kohdillaan."

"Yoshihiro Takahashi tiesi 12-vuotiaasta asti haluavansa sarjakuvapiirtäjäksi. Hän ihaili Hiroshi Motomiyaa, joka oli tunnettu tappelusarjakuvista, joissa nuoret pojat taistelivat koulujen välisesti. Ne ilmestyivät 1970-luvulla pojille suunnatussa Shônen Jump - sarjakuvalehdessä."

"Toyotan tehtailla autonosia tehnyt Takahashi haaveili eläimien piirtämisestä. Hän päätti pyrkiä ihailemansa mangakan avustajaksi. Se on tavallinen tapa kouluttautua alalle. "Motomiya vastasi:  Tule puolen vuoden kuluttua uudestaan. Jos kuvien laatu on parantunut, pääset hommiin", Takahashi saoo. Laatu parani, mutta Takahashi sai huhkia vielä kolme kuukautta koeajalla ennen kuin pääsi kunnolla piirtämään".

Viime vuonna 40-vuotistaiteilijajuhlaansa viettäneen Takahashin tunnetuin teos Hopeanuoli kertoo taistelukoirista. Eeppisessä tarinassa koirat eri puolilta Japania yhdistyvät armeijaksi tappaakseen ihmisiä terrorisoivat jättiläiskarhut, joita johtaa häiriintynyt, punaharjainen Akakabuto (suom. Punakypärä). Päähenkilö Hopeanuoli on jalosukuinen Akita-koiranpentu jonka kohtalo on taistella Akakabutoa vastaan. Hopeanuoli toimii japanilaisten samuraisotilaiden etiikan eli bushidôn mukaisesti.
"Perusjuttu bushidôssa on, että oikein tekemisen tähden voi kuolla. Selviytyminen ei ole pääasia, vaan se, että tekee oikein", Takahashi sanoo.
Helpointa on lukea tarinaa kuvittelemalla koirat ihmisiksi eli samuraisotilaiksi. Mitä karhut sitten edustavat?
Takahashi miettii pitkään.
"Mitä tahansa ulkopuolista hyökkääjää. Ehkä suomalaisesta näkökulmasta karhut voisivat olla Venäjä?"
Takahashi nauraa tämän jälkeen kohteliaasti hihittäen. Hän näyttää tavalliselta japanilaiselta valkokaulustyöläiseltä. Työtä Suomen vierailu teettääkin: Tänään ja huomenna Takahashi on kunniavieraana Japanin kulttuurista innostuneiden Animecon-tapahtumassa Kuopiossa. On fanitapaamisia ja nimikirjoitusten jakoa. Kustannustoimittaja Yuki Saka seuraa mukana kuin varjo.

Takahashi kävi Suomessa ensi kertaa syyskuussa.
"Yllätyin, kun suomalaiset fanit olivat niin hiljaisia ja rauhallisia eivätkä rynnineet. Japanissa sanotaan, että pohjoisessa asuva väki on rauhallisempaa, mutta se pätee myös muualle maailmaan", Takahashi toteaa.
Alunperin Hopeanuolessa oli kyse pelkästä toiminnasta.
"Sitemmin tarinoissa on jatkuva moraalinen ulottovuus. Loppujen lopuksi hyvä pärjää, paha ei".

Moraali nousee Takahashin lapsuuden Japanista, kun ajat olivat vaikeampia ja moraali istui ihmisissä tiukasti. Jos joku pudotti kukkaronsa, löytäjä toimitti sen poliisille. Hopeanuolen hahmot pyrkivät asetettuun tavoitteeseen kaikin voimin. Sarja on nyt suositumpi Suomessa kuin Japanissa.
"Uskon Hopeanuolen menestyneen sen ilmestyessä, koska se muistutti Japanissa katoavista arvoista, kuten ystävyydestä ja toisten kunnioittamisesta. Menestys Suomessa kertoo, että täälläkin ihmiset alkavat kaivata näitä asioita", Takahashi sanoo.

Hopeanuoli on sukupolville kokemus 25-35-vuotiaille suomalaisille. Sarjan animaatioversio julkaistiin Suomessa videokasetilla "Sallittu"-leiman alla jo vuonna 1989. Silloin animaation japanilaista alalajia vierastettiin. Siksi julkaisun kannessa Ôhun miljöö vaihtui Alaskaksi ja sepel- ja ruskeakarhut "grizzlyiksi" Vaikka sarja oli sensuroitu hahmojen kuolemat olivat usein surullisia. Kun Punainen jättiläinen alkoi julkaista sarjakuvaa suomeksi vuonna 2010, nostalginen tunneside tuotti tulosta. Tasan vuosi sitten Hopeanuoli oli Suomen myydyin manga. Seuraavista koirasukupolvista Weed- ja Orion-sarjat houkuttelevat yhä nuorempia faneiksi. Takahashilta eivät näytä työt loppuvan. Hän piirtää usein 12 tuntia päivässä.
"Piirtämistä hankalampaa on tarinoiden kehitys ja uusien vihollisten keksiminen"

Kuka?

Yoshihiro Takahashi
- Syntyi 18. syyskuuta 1953 Higashinarusessa Akitan prefektuurissa Japanissa.
- On piirtänyt paljon pojille suunnattuja urheilu- ja seikkailuaiheisia sarjoja. Niistä tunnein kertoo karhukoirista.
- Hopeanuoli (Ginga Nagareboshi Gin) ilmestyi mangana 1983-1987). Siitä julkaistiin 21-osainen animesarja vuonna 1987.
- Takahashi jatkoi koirien piirtämistä 60-osaisella mangalla Hopeanuolen pojasta Weedistä. Sarja päättyi 2009 ja tällä hetkellä Takahashi piirtää Weedin pojan Orionin seikkailuja.
- Takahashilla on musta labradorinnoutaja Liz joka on nimetty Elizabeth Taylorin mukaan.

Animecon 2012 14.7-15.7

Ihana kokemus! Vaikka aluksi tätä stressasi niin paljon ettei ensimmäisenä päivänä tahtonut nukkua ollenkaan. Ja tavallaan tämä oli juhlimista siitä, että kymmenisen vuotta on omasta Hopeanuolen tapaamisesta.

Ensimmäisenä päivänä liikuin Poliisikoira_88:n kanssa. Olimme myös kahden roolipelaajakaverimme ja yhden tuttavamme seurassa. Päivähän lähti käyntiin sillä että menimme konserttisaliin Takahashin haastatteluun. Saimme vieläpä ihan hyvät paikat ja kyllä me fanitytöt huusimme että taputimme mukana. Otin pari kuvaa (1-4), jottei olisi häiritsevää, ajatellen muita paikallaolijoita.

Yoshihiro Takahashin haastattelu. "Hyvää huomenta!"














Kyllä ainakin kuulin miten Uru piti yhteen väliin ovi auki Hopeanuoli on p*rseestä paneelia. Oikeastaan uhrasin tämän tilaisuuden saadakseni Yoshilta nimmarin. Täytyykin tähän väliin mainita miten mukavaa porukkaa mm. järjestyksenvalvojat olivat. Neuvoivat mm. meidät tutkintosaliin kun kartasta emme ymmärtäneet yhtään mitään. Siinä selasimme mangojamme ja puhuimme kaikkea randomia Gingasta. Joku kommentoi minulle että häneltä puuttuu juuri kyseinen Orionin osa. Bommelyon? Spyron tunnistin läheltäni ja hän oli parin jonottajan päässä minusta. Jeps pääsimme sisään ja Yoshi kirjoitti minulle nimmarin. Hän ihmetteli jopa jotain japaninkielistä tekstiä Orion mangan ekan luvun kohdalla & yritti elein selittää jotain siihen liittyvää. Kättelin onnellisena Yoshia sydämen ollessa kurkussa ja perhosten vatsassa. Mutta ei kettu miten sain hävetä itseäni tämän jälkeen. Vaivuin kirjaimelisesti niin pahaan shokkitilaan että en onnistunut ottamaan idolistani kuvaa. 10 sekunnin itselaukaisin & automaattisalama olivat menneet paniikissa päälle ja kaikki fanit facepalmasivat minulle myötähäpeästä. Käteni tärisivät... Onneksi kaverini sai kuvia... Mennessäni alas huomasin että jalkani ovat tulessa ja askeleeni heikkoja. Yoshin näkemisellä on siis jotain vaikutusta. Vielä uskomattomampaa oli päästä yhteiskuvaan tämän henkilön kanssa. Myöhemmin löysinkin tämän kuvan foorumin ohjaamana<3 Olenkin aikeissa tulostaa ja kehystää kuvan. Tuonne kokoelmahyllyn päällehän se menee.

Yoshihiro Takahashin nimmari<3














Onneksi emme menneet jonottamaan animekonserttiin kerta siellä ei ollut GNG:n tunnaria. Windy yritti meille selittää Ginga roomin olinpaikkaa (kuin myös Spyro ja 2 muuta immeistä Hopeanuoli faniyhdistyksen pöydän luona). "Se on myyntipisteiden oikealle puolella". No etsimme vasemmalta puolelta oikeasta kulmasta. Kahvilan lähettyvillähän tämä oli, sattumalta havaitsin. "Se on varmaan tämä puinen ovi, koputetaanko?" - ei kun lasiovi... Niin ja muistimme huoneen olevan auditoriossa..

Kaverini joutui lähtemään kotiin eläimiä hoitamaan, joten seuraavana päivänä kuljin Windyn kanssa. Käydessämme Ginga roomissa meitä tuli jututtamaan Emilia niminen tyttö. Viereisessä ja mm. meidän pöydässämme 2 ihmistä oli ostanut Weed figuureita, joten arvuuttelimme mitä hahmoja laatikoissa olisi. Sitten tulikin lähtö kamarimusiikkisaliin. Edessäni olevalla rivillä istui ainakin Äffä, Wolfmenia ja Spyro. Nautin täysin siemauksin tästä luennosta - kuvia otin yhden kpl. Windyllä ja tällä tytöllä oli fanitapaaminen, joten itse kiirehdin syömään ja kuluttamaan aikaa. Tavallaan kaduttaa ja ei kaduta etten osallistunut tähän kilpailuun voidakseni päästä fanitapaamiseen.

Hopeanuoli musikaalin hahmoja.













Sitten olikin luvassa Hopeanuoli musikaali. Tuntui uskomattomalta ja pääsimme Windyn  kanssa istumaan lähelle Yoshia - rivin edessä meitä. Musikaali oli kerraan upea! Odotin koko ajan Sniperin näkemistä tilanteesta toiseen, ihme ja kumma. Erityisesti jäi mieleen tuo nimitys lento-orava yhdessä vaiheessa musikaalia.. Musikaalin jälkeen aloinkin käppäilemään parkkipaikalla olevaan autoon hyvästeltyäni nämä kaksi ihmistä.

5 eurolla irtosi Riki manga<3

Animecon ranneke ja Hopeanuoli musikaalin lippu


(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.